SJK jatkaa hankintojaan – Huuhkajissakin pelannut toppari palaa Seinäjoelle pitkän tauon jälkeen

SJK jatkaa Veikkausliigasta tuttujen pelaajien kiinnittämistä ensi kauden joukkueeseensa. Tuorein hankinta on HIFK:ssa viime kaudella pelannut toppari Tero Mäntylä.
Kahden vuoden sopimuksen ”Kerhon” kanssa solminut Mäntylä, 28, on syntynyt ja viettänyt nuoruutensa Seinäjoella. Hän aloitti jalkapallon TP-Seinäjoen paidassa ja oli mukana, kun SJK perustettiin vuonna 2007. Tuolloin hän ehti pelata kuitenkin vain yhden ottelun SJK:n paidassa harjoituskaudella ennen lähtöään Englantiin ja Portsmouthiin.
Nyt A-maajoukkueessakin nähty keskuspuolustaja palaa 12 vuoden jälkeen takaisin kotikaupunkiinsa. Mäntylän sopimus on kaksivuotinen.
– Tämä on erittäin suuri juttu itselleni. Tuntuu, että nyt vihdoinkin meidän tiet kohtasivat. Tuossa oli mutkittelua pari vuotta, mutta nyt tässä on aivan uskomattoman hyvä fiilis ja tekemisen taso koko seurassa ylipäätään. Joten siinä mielessäkin aivan mahtava palata juuri nyt. Toivottavasti pystyn itse auttamaan omalla panoksellani, Mäntylä sanoi SJK:n sivuilla.
Mäntylä on toiminut jo vuosia SJK:n juniorien kummina ja hänen nimeään kantava palkinto lahjoitetaan vuosittain juniorien kauden päätöstilaisuudessa.
Mäntylän tapaan kotikulmilleen palannut seuran uusi päävalmentaja Jani Honkavaara on tyytyväinen uuteen sopimukseen.
– Kun meille tuli mahdollisuus ’kotiuttaa’ Tero, siihen oli pakko tarttua. Tero pelasi viime kaudella mielestäni parhaan kautensa Suomessa ollessaan, joten tiedämme, että saamme laadukkaan pelaajan, Honkavaara kehui.
– Hän tuo mukanaan johtajuutta, kokemusta ja kovuutta. Teron pelityyli on aggressiivinen ja rohkea. Siksi hän sopii ensi kauden joukkueeseemme paremmin kuin hyvin.
Vuonna 2010 päättyneen Portsmouth-pestin jälkeen Mäntylä on pelannut Turun Interissä, bulgarialaisessa Ludogoretsissa, norjalaisessa Aalesundissa, jälleen Interissä sekä viime kauden HIFK:ssa.
SJK on kiinnittänyt jo isoja palasia ensi kauden joukkueeseensa. Se hankki mm. hyökkääjä Ariel ”Tuco” Ngueukamin KuPS:sta ja Robin Sidin sekä Keaton Isakssonin IFK Mariehamnista.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Mestarien liiga
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Hirvittävä loukkantuminen seurajoukkueiden MM-kisoissa – Bayern München -tähti pitkälle sairauslomalle?
- KTP ja SJK vaihtokaupoilla – mukana ”merkittävä siirtokorvaus”

- Pikkuhuuhkajien EM-pelaaja siirtyy Skotlantiin
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Hirvittävä loukkantuminen seurajoukkueiden MM-kisoissa – Bayern München -tähti pitkälle sairauslomalle?
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Perparim Hetemajlle tarjoutui päävalmentajapesti – ”Tuli nopeammin kuin olin odottanut”
- Bundesliigapelaajan törttöily tallentui kohuvideolle – seura rankaisi isolla kädellä