Suomalaisen jalkapallon kunniagalleria sai uusia jäseniä – Antti Muurinen nimettiin Hall of Fameen
Kuva: Juha Tamminen
Suomalaisen jalkapallon kunniagalleria eli Hall of Fame perustettiin vuonna 1993. Hall of Fameen voidaan valita suomalaisen jalkapallon hyväksi tehdystä työstä ansioituneita pelaajia, valmentajia, erotuomareita, järjestö- ja seurajohtajia tai muita jalkapallon parissa toimineita henkilöitä.
Parhaillaan meneillään olevassa, kauden 2019 Captain’s Ball -gaalassa kunniagalleriaan nimettiin kaksi uutta jäsentä. He ovat Antti Muurinen sekä Keijo Voutilainen.
Muurinen on saavuttanut valmennusurallaan yhteensä seitsemän Suomen mestaruutta HJK:n ja FC Kuusysin kanssa. Hän on myös valmentanut Suomen A-maajoukkuetta. Menestyksekäs valmennusura jatkuu edelleen, sillä Muurinen valmentaa kolmosessa pelaavaa FC Kontua.
Keijo Voutilainen voitti pelaajana Suomen mestaruuden kahdesti Kuopion Palloseuran väreissä, sekä kerran Reippaan paidassa. Voutilainen edusti myös Suomen maajoukkuetta viiden ottelun verran.
Voutilainen teki myös pitkän uran valmentajana. Hän valmensi Kuusysin Suomen mestariksi kolmesti 1980-luvulla. Lisäksi Reipas voitti Suomen Cupin viisi kertaa peräkkäin vuosina 1972–1976 hänen valmennuksessaan. Voutilainen menehtyi vuonna 2014.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Juventus nojaa ”tuttuun ja turvalliseen” – tämä ikämies seuraavaksi vahvistukseksi?
- Ennätykset paukkuivat – Bodø/Glimtin hyökkääjä sai siirron toiseen Mestarien liiga -seuraan
- Kun on kuuma niin on kuuma – Veikkausliigassa nähtiin harvinaislaatuinen maali
- Nyt se on virallista: ranskalaisseura kahmi kesän isoimman pelaajahankinnan!
- Veikkausliigassa iso käänne – FC Inter ampui itseään jalkaan
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen