Uskomaton nousu kuolleista Libertadoresin finaalissa! – punaisen kortin ottanut maalitykki rikkoi kirouksen
Kuva: Getty Images
Flamengo ja River Plate iskivät yhteen Copa Libertadoresin finaalissa lauantai-iltana Limassa. Flamengo voitti kamppailun lopulta maalein 2-1.
Etelä-Amerikan parhaaksi joukkueeksi viimeisten kuukausien aikana kutsuttu Flamengo lähti otteluun ennakkosuosikkina, vaikka River oli hallitseva Libertadoresin mestari voitettuaan ikimuistoisessa finaalissa viime vuonna paikallisvastustajansa Boca Juniorsin.
River sai finaaliin loistavan lähdön. Euroopassakin Atléticon ja Villarrealin paidassa pelannut Rafael Santos Borré vei argentiinalaiset johtoon vain vartin jälkeen. River oli muutenkin yllättävän vahva avausjaksolla, eikä Flamengo saanut näennäisestä painostuksestaan huolimatta mitään konkreettista aikaan.
River johti ottelua varsinaisen peliajan viimeiselle minuutille saakka, kunnes alkoi Gabigol-show. Ennen ottelun alkua Libertadoresin voittopokaalia poikkeuksellisesti koskenut Gabigol toi Flamengon tasoihin juuri ennen lisäaikaa ja iski brasilialaisten voittomaalin lisäajan toisella minuutilla. Internazionalesta lainalla Flamengossa pelaava 23-vuotias hyökkääjä juhli maaliaan villisti ilman paitaa ja sai lopulta punaisen kortin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- Pelaajalegenda siirtymässä Belgian päävalmentajaksi
- Chelsea teki seurahistoriansa kalleimman pelaajahankinnan
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- KuPSille niukka tappio Mestarien liigan karsinnoissa – katastrofista ei ole kyse
- Lehti: Luka Modrićin maajoukkueura lähes paketissa, seuratasolla ura jatkuu vielä
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta
- KuPSille niukka tappio Mestarien liigan karsinnoissa – katastrofista ei ole kyse
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Lehti: Luka Modrićin maajoukkueura lähes paketissa, seuratasolla ura jatkuu vielä
- L’Équipe: Rayan Cherki kiukutteli läpi MM-kisojen – massiivinen asenneongelma