Valiocast: Näin Huuhkajat kaataa Liechtensteinin – ”Voi nousta kaikkien aikojen urheilutapahtumaksi Suomessa”
Kuva: Juha Tamminen
Suomi kohtaa Liechtensteinin EM-karsintojen ratkaisupelissä perjantaina.
Mikäli Huuhkajat voittaa ottelun, varmistuu Suomen historian ensimmäinen paikka EM-kisoissa. Suomi ei ole koskaan aiemmin ollut myöskään MM-lopputurnauksessa, joten saavutus olisi historiallinen.
Kysymys kuuluu: miten Liechtenstein kaatuu?
– Liechtenstein puolustaa syvällä. Jos he onnistuisivat tekemään maalin alussa, Suomelle voi iskeä pieni hätä ja peli voi muuttua puskemiseksi. Suomen suuri vahvuushan ei todellakaan ole hyökätä hitaammalla rytmillä matalalle laskeutunutta blokkia vastaan, Valioliiga.comin analyytikko Eero Laurila sanoo Valiocast-podcastin tuoreessa jaksossa.
– Kyllähän Suomen vahvuus on se, että Suomi saa pallon siihen linjojen väliin ja pelataan [Teemu] Pukki läpi. Suomelta kaivataan nyt rytmittämistä ja malttia.
Laurila ja podcastin toinen ääni, Valioliiga.com- ja SuomiFutis-sivustojen toimitusten esimies Jaakko Perttilä pohtivat myös sitä, mitä voitto ja sen tuoma kisapaikka merkitsisivät suomalaiselle futisyhteisölle.
– Jos puhutaan yksittäisestä ottelusta, tämä saattaa nousta kaikki lajit huomioiden suurimmaksi tapahtumaksi huomenna.
Kuuntele tuore jakso jutun lopusta.
Tuoreen jakson aiheet
- Valioliigan mestaruustaisto – onko sitä? (0:50 alkaen)
- TOP 4 karkaa – miten joukossa ovat Chelsea ja Leicester? (12:28)
- Arsenal ja Tottenham konttaavat – valmentajat vaihtoon? (19:47)
- Huuhkajilla historian suurin peli perjantaina (29:27)
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Haastattelu: Ystävä houkutteli Razak Simpsonin Veikkausliigaan – tykästyi hiljaiseen Vaasaan
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Argentiinan maajoukkuetoppari jätti jäähyväiset – 17 vuoden ura päätökseen
- Ilves iskuasemista toiseen osaotteluun – näin kävi Islannissa
- Joonas Rantanen uskoo HJK:n olevan oikealla tiellä – ”Voimme rakentaa jotain”
- HJK:lle murskavoitto eurokentillä!
- Italia yrittää melkoista kaappausta: Carlo Ancelotti maajoukkueen päävalmentajaksi?
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Norjalta yllätysveto MM-kisojen jälkeen – Donald Trumpin toiminnasta valitus
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Tuomareilta erityiskohtelua? Thomas Müller latasi rajun väitteen Lionel Messistä
- Luka Smyth jättämässä VPS:n – maalitykki siirtyy Englannin kentille
- Ilves iskuasemista toiseen osaotteluun – näin kävi Islannissa
- Lähde: HJK hankkimassa Liverpoolin U21-joukkueen kapteenin
- Joonas Rantanen uskoo HJK:n olevan oikealla tiellä – ”Voimme rakentaa jotain”
- Haastattelu: Tomas Galvez kertoi miksi valitsi Go Ahead Eaglesin uudeksi seurakseen
- Italia yrittää melkoista kaappausta: Carlo Ancelotti maajoukkueen päävalmentajaksi?
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä
- HJK:lle murskavoitto eurokentillä!