Viasat: Huuhkajien maalitykki Teemu Pukki ei vaipunut harmittelemaan – antoi tärkeän muistutuksen kannattajille
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajat hävisi maanantaina Kreikalle EM-karsintojen päätösottelussa lukemin 1-2. Suomen esityksestä ei jäänyt kauheasti jälkipolville kerrottavaa. Suurin ulospuhallus oli jo nähty.
Teemu Pukki vei Suomen 1-0-johtoon ensimmäisellä puoliajalla, mutta Kreikka nousi toisen puoliajan kahdella osumallaan voittoon. Pukki myönsi ottelun jälkeen Viasatin haastattelussa, ettei lähtökohdat olleet helpot, kun perjantaina juhlittiin upeaa EM-kisapaikkaa Liechtenstein-voiton myötä.
– Ei päästy peliin sisään oikein missään vaiheessa. Oli vaikea peli, kyllä se varmaan näkyi telkkariin asti. Ei tämä helppo matsi ollut. Hoidettiin homma kotona ja kyllä se vei suurimman mehun jätkistä tänään, Pukki myönsi suoraan.
Pukki teki Kreikkaa vastaan kymmenennen osumansa karsinnoissa. Pukilta on nähty upea karsintaurakka, ja Norwich-hyökkääjä on ollut suuri syy, miksi Huuhkajat pelaa ensi kesänä EM-kisoissa.
– Koko joukkue saa olla tyytyväinen karsintoihin. Olen totta kai tosi ylpeä siitä, miten on mennyt. Nyt on niin huikea fiilis olla tässä jengissä mukana. Sanoinkuvaamaton fiilis. Ensi kesänä on jotain mitä odottaa, eikä se ole kesäloma, Pukki lähetti tappion keskellä tärkeän muistutuksen kannattajille.
Tiistaina Helsingin Kansalaistorilla juhlitaan Huuhkajien EM-kisapaikkaa kansanjuhlassa. Kansanjuhla käynnistyy kello 19.00 ja paikalla nähdään koko Huuhkajien joukkue.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana