Arsenal – Brighton: Pitääkö Arsenalin puolustus?
Kuva: Getty Images
Valioliiga
Arsenal – Brighton
Torstai 05.12. klo 22:15
Torstai-illan toinen valioliigaottelu on Arsenalin ja Brightonin välinen taisto. Arsenal on yrittänyt laittaa joukkueen suoritustasoa kuntoon valmentajapotkuilla – väliaikainen valmentaja Freddie Ljungberg debytoi viikonloppuna kentän laidalla. Kuitenkin Arsenalin voitottomien otteluiden sarja pidentyi jälleen yhdellä. Brightonilla on omat ongelmansa, sillä joukkue piehtaroi kolmen ottelun tappioputkessa.
Arsenalin vaikeuksia – varsinkin puolustuksen vaikeuksia – katsoessa unohtuu helposti se fakta, ettei joukkue ole hävinnyt tällä kaudella vielä yhtään kotiottelua Valioliigassa. Otteet eivät kuitenkaan vakuuta ja ottelusta toiseen jatkuvat alakerran sekoilut syövät mahdollisuudet minkäänlaiseen menestykseen missään turnauksessa. Tähän otteluun Ljungberg saattaa saada vahvistusta sairastuvalta – jos fitness testin tulokset ovat mieluisia.
Brightonilla on omat ongelmansa – päällimmäisenä alla oleva tappioputki ja sen lisäksi esitykset vieraissa ovat jättäneet toivomisen varaa. Toki on otettava huomioon, että viime kierroksien vastukset ovat olleet kovemmasta päästä ja Liverpoolia vastaan esitys oli jopa sangen hyvä. Arsenalia vastaankin Graham Potterin miehistön voisi odottaa pääsevän maalintekotonteille. Kokoonpanopuolella Potter odottaa varsinkin Solly Marchin kuntoutumista illan otteluun.
Lyö vetoa ottelusta:
Tässä ottelussa paistaa läpi runsasmaalisuus. Arsenal pystyy kyllä maalintekoon, mutta sen alakerta on haavoittuvainen. Brightonille on tehty lähes kaksi maalia per vierasottelu. Niinpä lähden rohkeasti maalien suhteen ylärekisteriin: vetosuositus on rohkeahko Ottelussa yli 3.5 maalia kertoimella 2,30. LYÖ VETO tarjoilee peräti 150% talletusbonusta aina 100 euroon asti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saat 100 euron talletuksella heti 250 euroa pelirahaa. Lunasta in 150% talletusbonus 100 euroon asti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 250€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Haastattelu: Näin Jacob Friis kommentoi valtavaa MM-uudistusta
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Katso: Jacob Friis nimesi Huuhkajat seuraaviin otteluihin
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- Kuvankauniit naiset ilmestyivät katsomoon – Mistä on kyse?
- FC Interin ja Ilveksen kohtaamisessa konnien ja sankarien roolit vaihtuivat tiuhaan
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Kuvankauniit naiset ilmestyivät katsomoon – Mistä on kyse?
- Siinäkö se oli – Neymarista leviää nyt huolestuttavia uutisia
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Neymar vei kaiken huomion, vaikka fiasko tuli muualtakin – ”Yksi surkeimmista pelaajista maajoukkueen historiassa”
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen
- FC Interin ja Ilveksen kohtaamisessa konnien ja sankarien roolit vaihtuivat tiuhaan