HIFK:n joukkueenrakennus etenee – nyt ruotuun lainamiehiä Tanskasta
Kuva: Juha Tamminen
HIFK antoi kannattajilleen mieluisan joululahjan, kun se tiedotti jouluaattona 21-vuotiaan Luis Henriquen kauden 2020 kattavasta jatkosopimuksesta. Brassihyökkääjä teki viime kaudella 14 ottelussa komeat kahdeksan maalia ja antoi kuusi maalisyöttöä – saaden siis yhden tilastomerkinnän per peli. Luis Henrique oli HIFK:n toiseksi paras maalintekijä, vaikka oli mukana vain alle puolet kaudesta.
Ensi kaudeksi Luis Henrique saa seurakseen ikätoverinsa ja maanmiehensä, sillä maanantaina HIFK tiedotti niin ikään 21-vuotiaan Vitinhon kiinnityksestä. Vitinho on oikea laitahyökkääjä ja saapuu Helsinkiin lainasopimuksella tanskalaisesta Vejle BK:sta.
Vitinho ei saavu HIFK:hon Vejlestä yksin, sillä samassa paketissa lainattiin kauden 2020 ajaksi myös 18-vuotias keskikenttäpelaaja Adama Fofana. Fofanan kotimaa on Norsunluurannikko, mutta hän on asunnut Tanskassa jo pitkään.
– Joukkueen rakentaminen on nyt kolmannessa vaiheessa, johon kuuluu edelliskauden esitysten perusteella saada haasteita aiheuttaviin kohtiin pelaajistoon muutamia lisävaihtoehtoja valmennukselle. Vitinho tuo joukkueeseen lisää nopeutta ja yllätyksellisyyttä sekä Fofana nuorena pelaajana lisää kilpailua keskikentälle, kommentoi HIFK:n kotisivuilla tuoreita sopimuksia urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Alfie Cicalen HJK-debyytti jäi katkeraksi – “Olen pettynyt”
- Puhuttavia tilanteita Interin ja Ilveksen huippukamppailussa – 18-vuotias lupaus ratkaisi ajassa 90+6
- AC Oulu hiljensi Helsingin jälleen – Rasmus Karjalainen: “Meillä on kentällä 11 johtajaa”
- HJK nurin! Onko tässä alkaneen Veikkausliiga-kauden piristysruiske?
- Yle: 16-vuotias suomalaislupaus siirtyy Norjan sensaatioseuraan
- Suomeen palannut maalitykki osui taas Veikkausliigassa
- Paul Pogba palasi pelikentille – paljastus tulevaisuudesta
- Miten näin voi käydä? Nike tutkii kiusallista ongelmaa MM-kisapaidoissa
- Sarjanousijoiden kohtaaminen päättyi turkulaisjuhliin
- Bayern-legendalta raju väite: “Jamal Musialan pitäisi jättää MM-kisat väliin”
- Bayern-legendalta raju väite: “Jamal Musialan pitäisi jättää MM-kisat väliin”
- Joel Pohjanpalo ja Jesse Joronen elokuussa Australiaan – Palermo haastaa Juventuksen
- Miten näin voi käydä? Nike tutkii kiusallista ongelmaa MM-kisapaidoissa
- Perinteikäs suurseura vaihtoi logonsa – raivo repesi
- Yle: 16-vuotias suomalaislupaus siirtyy Norjan sensaatioseuraan
- Huomasitko? Hollannin liigassa pelannut suomalaispuolustaja siirtyi Ykköseen – tässä syy