HJK:ssa vuosina 2016 ja 2017 pelannut kolumbialaishyökkääjä Alfredo Morelos tunnetaan mielettömästä maalintekotaidostaan, mutta myös tulisieluisuudestaan.

Morelos, 23, sai punaisen kortin sunnuntain Old Firmissä eli Celticin ja Rangersin välisessä derbykamppailussa. ”El Bufalo” sai aivan pelin loppuhetkillä toisen keltaisen korttinsa filmaamisesta ja Rangers joutui vajaamiehiseksi.

Ensimmäisen varoituksensa Morelos oli saanut noin 10 minuuttia aiemmin pelin 85. minuutilla.

Pelikieltoa saattaa tulla kärkimiehelle vielä lisääkin, sillä Morelos näytti kotijoukkue Celticin kannattajille kurkunleikkauselettä sen jälkeen kun poistui kentältä punakorttia katseltuaan.

Ulosajo oli jo seitsemäs Morelosin Rangers-uran aikana. Hän lensi suihkuun myös edellisessä ottelussa, jossa oli avauskokoonpanossa joulukuun puolivälissä Motherwellia vastaan.

Näin oli käynyt myös Celticin ja Rangersin viime maaliskuun kohtaamisessa. Silloin Morelos sai suoran punaisen kortin jo puolen tunnin pelin jälkeen.

TalkSPORT-sivuston asiantuntija Alan Brazil on kyllästynyt Morelosin jatkuviin ulosajoihin ja käytökseen. Brazil antoi kolumbialaisen niskaan kritiikkiä tuoreesta tempusta.

– Hän on pelle. En tiedä mikä tuossa jätkässä on vikana, Brazil tylytti.

Skotlannin Valioliigan maalitilaston toisena majaileva Morelos on tehnyt kauden aikana hurjat 28 maalia kaikissa kilpailuissa ja osunut maalipuiden väliin neljässä edellisessä pelaamassaan ottelussa.

Häntä on jo pidempään viety huhuissa isompiin sarjoihin. Rangersin manageri Steven Gerrard on kuitenkin sanonut useasti, ettei ”Puhveli” ole myytävänä – ainakaan ilman jättimäistä siirtokorvausta.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan Rangers hankki Morelosin kesällä 2017 HJK:sta noin 1,2 miljoonan euron suuruisella siirtosummalla. Jatkosiirto toisi merkittävän summan myös HJK:n kassaan.