La Liga -uran ensimmäinen hattutemppu 17. kaudella veti maireaksi – ”Pallo jäi kotiin”

© Kuva: Getty Images
Championshipissä Fulhamilla on nousu mielessä! käytä hyväksesi vetoidea ja talletusbonus!

Jos joku pitää vaikkapa 35 vuotta täyttäneitä jalkapalloilijoita ikäloppuina auringonlaskun miehinä, niin tänään on hyvä päivä harkita kantojaan uusiksi. Real Betisin Joaquín Sánchez teki La Ligassa nimittäin melkoista historiaa tehtyään koko sarjan historian vanhimpana pelaajana hattutempun ottelussa Athletic Bilbaota vastaan. Joaquín – muun muassa Zlatan Ibrahimovicin ikätoveri – on tänään 38 vuotta ja 140 päivää vanha.

Joaquínin hattutemppu syntyi pikavauhtia, sillä kolme maalia oli kasassa jo ennen kuin ottelu oli vanhentunut 20 minuuttia. Ne myös takasivat Betisille voiton maalein 3-2, vaikka Athletic kirikin maalin päähän.

– Herranjestas, miten suuri ilo tämänpäiväinen oli. Kokemani saa minut sanattomaksi. Kolme pistettä jäivät kotiin ja pallo myös, Joaquín myhäili Twitterissä.

Joaquínin hattutemppu oli sikälikin hieno, että BBC:n mukaan se oli koko hänen pelaajauransa ensimmäinen. Joaquín pelaa La Ligassa 17. kauttaan. Lisäksi hän pelasi kaksi kautta Serie A:n Fiorentinassa.

Espanjan pääsarjaa Joaquín on pelannut Valenciassa, Málagassa ja jälleen kaudesta 2015-2016 lähtien kasvattajaseurassaan Real Betisissä, jossa myös pääsarjauransa aloitti. Espanjan maajoukkueessa Joaquín pelasi kolme perättäistä arvoturnausta vuosina 2002-2006.

Hattutemppu syntyi Joaquínin 533:ssa ottelussa La Ligassa. Kun hänestä tuli sarjan historian vanhin kolmen maalin tekijä, jäi historiaan legendaarisen Alfredo di Stefanon 55 vuotta vanha ennätys. Myös muiden TOP 5 -sarjojen vanhimmat hattutempun tekijät ovat olleet Joaquínia nuorempia. Tässä ennätysten haltijat BBC:n mukaan:

Espanja: Joaquín, 38 vuotta ja 140 päivää
Saksa: Claudio Pizarro, 37 vuotta ja 151 päivää
Englanti: Teddy Sheringham, 37 vuotta ja 146 päivää
Italia: Silvio Piola, 37 vuotta ja 51 päivää
Ranska: Tony Cascarino, 37 vuotta ja 31 päivää


MAKU VOITTOON | NAPPAA JÄTTIKERROIN 30.00

1. Avaa pelitili Betsafelle ja talleta.
2. Lyö vähintään 1€ veto Makwanin voitosta.
3. Jos Maku voittaa, saat 30€ bonusrahaa vetovoittosi lisäksi!

Championshipissä Fulhamilla on nousu mielessä! käytä hyväksesi vetoidea ja talletusbonus!