Lähde: Päätyykö nuori suomalaispuolustaja Jürgen Klinsmannin oppiin?
Kuva: Getty Images
22-vuotias Niko Hämäläinen on pelannut erittäin vakuuttavaa kautta Skotlannin pääsarjassa. Laitapuolustaja siirtyi Kilmarnockiin lainapestillä elokuussa, on auttanut tilkitsemään joukkueen puolustusta ja hänet on valittu pariin otteeseen sarjan tähdistöjoukkueisiin.
Nyt Football Insider -sivusto kertoo, että Hämäläinen herättää kiinnostusta myös Skotlannin ulkopuolella. Nimeltä se mainitsee kolme seuraa. Hämäläisen haluaisivat jo tammikuun siirtoikkunassa sen mukaan Englannin Mestaruussarjan Huddersfield, Saksan Bundesliigan Hertha Berlin sekä MLS:n Los Angeles FC.
Hämäläisen pelaajaoikeudet omistaa Queen’s Park Rangers. Kontrahti QPR:n kanssa päättyy kuitenkin ensi kesänä, ja siksi lontoolaisseura saattaisi olla halukas puolustajan tammikuussa myymään. Ilmaiseksi Hämäläisestä ei haluta luopua.
Hämäläinen siirtyi QPR:ään kesällä 2018, mutta on pelannut seurassa vain kuusi peliä. Viime kaudella hän vietti puoli vuotta lainalla juuri LAFC:ssä, joka siis olisi halukas pelaajan uudelleen kiinnittämään.
Hertha Berlinissä Hämäläinen puolestaan saisi esimiehekseen todellisen maailmantähden, sillä legendaarinen Jürgen Klinsmann aloitti Herthan valmentajana marraskuun lopussa.
[readmore from=Hämäläinen-Niko]
Hämäläinen on pelannut tällä kaudella Kilmarnockissa 16 ottelua, joista jokaisen aloituskokoonpanossa.
Viime aikoina on puhuttanut myös Hämäläisen maajoukkue-edustus, sillä hänellä on sekä Suomen että Yhdysvaltain passit. Hämäläinen on edustanut Suomea nuorisomaajoukkuetasolla, mutta hän kävi aiemmin tänä vuonna myös Yhdysvaltain olympiajoukkueleirityksessä. Lopullista valintaa ei ole ainakaan julkisesti vielä tehty, ja monien mielestä Niko Hämäläisellä voikin olla potentiaalia yltää Suomen ensi kesän EM-joukkueeseen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Tuomari kuoli Palloliiton ottelussa – HS kertoo lisätiedoista
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- SJK purki puolustajansa sopimuksen
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Tuomari kuoli Palloliiton ottelussa – HS kertoo lisätiedoista
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy