Leicester – Liverpool: Kärkiottelu kruunaa Tapaninpäivän
Kuva: Getty Images
Valioliiga
Leicester – Liverpool
Torstai 26.12. klo 22:00
Tämän Tapaninpäivän jalkapallohommat saavat huipennuksensa illalla, kun Valioliigan kärkiottelussa sarjakakkonen Leicester saa vastaansa tällä kaudella voittamattoman Liverpoolin. Odotettavissa on täydellinen päätös jalkapallopäivälle ja jälleen uusi testi Poolille, joka uhmaa todennäköisyyksiä illasta toiseen.
Leicester on näyttänyt kauden ensimmäisen puoliskon ihanalta. Brendan Rodgersin suojattien työkalupakki monipuolistuu koko ajan ja Jamie Vardy on aivan ylimaallisessa iskussa. Joukkueella on alla kaksi pettymystä tuonutta peliä, kun ensin Norwich haki pisteen King Powerilta ja perään Leicester ei voinut mitään Manchester Citylle vieraissa. Leicester on hävinnyt tällä kaudella ainoastaan huippujoukkueille ja tulee ilman onnahteluita sijoittumaan sarjassa korkealle. Odotettavissa on muuttumaton kokoonpano, mikäli Harvey Barnesin viime pelissä saama kolhu ei estä pelaamista.
Liverpool kävi ennen joulunpyhiä kuittaamassa seurajoukkueiden MM-tittelin itselleen. Niinpä sillä on yksi liigaottelu vähemmän pelattuna, mutta sarjajohto on silti vakuuttavat kymmenen pistettä. Jürgen Klopp on saanut joukkueensa uskomattomaan voittokulkuun, vaikka ihan aina esitykset eivät täysin loistokkaita olisi olleetkaan. Nyt kansainvälisen turnauksen jälkeen joukkue mitataan toden teolla, sillä Kloppin miehistö ei voi olla aivan tuoreimmillaan. Lisäksi loukkeja on kourallinen.
Lyö vetoa ottelusta:
Psykologisesti ei ole helppoa lyödä juuri nyt Liverpoolia vastaan, mutta tässä vaiheessa saattaa juuri olla oikea sauma. Siis otan isäntiä kuitille sillä psyykillä, että saavat vähintään pisteen kotonaan. Vetosuositus on siis Aasialainen tasoitusveto, Leicester +0.5 kertoimella 1,76. LYÖ VETO tarjoaa mojovaa bonaria. Talletusbonus on tarjolla peräti 200€ asti. Näin 200 euron talletus tuo sinulle heti hurjat 400€ pelirahaa. Lunasta n tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 200 euron talletuksella 400€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- VPS hankki Ghanan maajoukkuepelaajan pitkällä diilillä
- Itävalta yrittää pysäyttää Lamine Yamalin – ”Kaikki jalkapallon ystävät rakastavat katsoa”
- LIVESEURANTA: Itävalta haastaa Espanjan!
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Yhdysvallat jatkoon MM-kisoissa – ykköstykki katseli punaista
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- MM-jymypaukku lipui Kongon käsistä – Harry Kane ampui Englannin neljännesvälieriin
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- LIVESEURANTA: Englanti jatkaa MM-neljännesvälieriin! Harry Kane nousi sankariksi
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”