Real Madrid yllätti ranskalaisseuran täysin ja maksoi ylimääräisen bonuksen – ”Se oli tyylikäs veto”
Kuva: Getty Images
Raphaël Varane oli varsin tuntematon topparilupaus, kun hän siirtyi ranskalaisesta RC Lensistä Real Madridiin kesällä 2011. Nykyään hän on yksi pelipaikkansa lahjakkaimmista edustajista, kaksinkertainen Espanjan La Ligan mestari, nelinkertainen Mestarien liigan voittaja ja viime vuoden maailmanmestari.
Lens sai vuosikymmenen alussa Varanesta, 26, kymmenen miljoonan euron siirtokorvauksen, mutta seurat sopivat myös diilin yhteydessä erilaisista ehdoista. Yksi niistä oli, että Real Madridin tulee maksaa Lensille bonus, jos Varane voittaa Los Blancosin riveissä Mestarien liigan. Sopimukseen kirjattiin, että bonus maksetaan enimmillään kaksi kertaa, mutta Madrid päätyi maksamaan yhden ylimääräisen kerran vapaaehtoisesti.
Varane voitti Mestarien liigan ensimmäisen kerran keväällä 2014 ja seuraavan kerran kaksi vuotta myöhemmin. Siitä vuosi eteenpäin, ja pysti meni taas Real Madridille, jolla ei ollut enää velvoitetta maksaa Lensille mitään, mutta ranskalaisseuran entinen presidentti Gervais Martel kertoi RMC Sportin haastattelussa, että hänen ei tarvinnut kuin kysyä asiasta espanjalaisjätiltä.
– Kolmantena vuonna bonusta ei enää tullut, mutta lähetin kuitenkin sähköpostin Real Madridille.
– Kirjoitin siihen jotenkin, että ”Tiedän, ettei sopimuksessa sanota näin…”.
– Minä lähetin sen ja he maksoivat minulle. Se oli tyylikäs veto, sanoi Martens, joka ei halunnut tarkentaa, kuinka suuren summan Madrid lähetti Lensille.
Varane on pelannut urallaan jo lähes 300 ottelua Real Madridissa. Ranskan A-maajoukkueessa hän on esiintynyt 64 kertaa. RC Lens taistelee tällä hetkellä noususta Ranskan pääsarjaan.
Lähde: Marca
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- Kuvankauniit naiset ilmestyivät katsomoon – Mistä on kyse?
- FC Interin ja Ilveksen kohtaamisessa konnien ja sankarien roolit vaihtuivat tiuhaan
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- Siinäkö se oli – Neymarista leviää nyt huolestuttavia uutisia
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Pikkuhuuhkajista tuttu Dario Naamo valittiin Irakin alustavaan MM-kisajoukkueeseen
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolla edessä kauden isoin peli – Filippo Inzaghi: ”Tarvitsemme todellisen ihmeen”
- Portugalin fanit toivoivat yhtä hyökkääjää MM-kisoihin – miksi näin ei käynyt?
- Onko Neymarin paikka MM-kisoissa? Suosittu verkkosivusto latasi tylyn mielipiteensä
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- Kuvankauniit naiset ilmestyivät katsomoon – Mistä on kyse?
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Siinäkö se oli – Neymarista leviää nyt huolestuttavia uutisia
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Neymar vei kaiken huomion, vaikka fiasko tuli muualtakin – ”Yksi surkeimmista pelaajista maajoukkueen historiassa”
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen