Ukrainan pääsarjassa suomalaisväriä – Pikkuhuuhkajien pelaaja debytoi jumbofinaalissa
Kuva: Juha Tamminen
Ukrainan pääsarjan jumbofinaalissa nähtiin sunnuntaina mielenkiintoinen suomalaisdebyytti. 20-vuotias Abukar Mohamed pelasi toisen puoliajan Karpaty Lvivin paidassa, kun joukkue vieraili Vorskla Poltavan kotiareenalla.
Vorskla voitti ottelun 2-1 ja ohitti Karpatyn sarjataulukossa, karaten samalla kolmen pisteen etumatkalle. Somaliassa syntynyt keskikenttäpelaaja Mohamed sai tilastoihinsa yhden varoituksen. Kaikki maalit syntyivät jo ensimmäisellä puoliajalla.
Mohamed pelasi Pikkuhuuhkajissa viimeksi kesäkuun harjoitusotteluissa. Syyskuun voitokaassa EM-karsinta-avauksessa Ukrainaa vastaan hän oli Suomen vaihtopenkillä, mutta sen jälkeen ei ole Juha Maliselta kutsua U21:een tullut muuta kuin varamiesten listalle.
Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkueessa Mohamed pelasi kaikkiaan 17 ottelua. Kesän 2018 EM-kotikisoissa Mohamed pelasi jokaisen ottelun Suomen avauksessa, ja kahdessa pelissä täydet minuutit. Mohamed myös syötti toisen Minihuuhkajien kisoissa tekemistä kahdesta maalista.
[readmore from=Mohamed-Abukar]
186-senttinen Mohamed on tamperelaisen TPV:n kasvatti. Hän siirtyi Turun Palloseuran riveistä Lazion organisaatioon tammikuussa 2017. Täksi kaudeksi Lazio lainasi Mohamedin Ukrainan pääsarjaseura Karpaty Lviviin.
Sunnuntain ottelu oli Mohamedin ensimmäinen miesten pääsarjatasolla. Laziossa hän oli pariin otteeseen vaihtopenkillä Serie A:ssa.
Suomalaispelaajia ei ole Ukrainassa juurikaan nähty. Roman Eremenko pelasi Kiovan Dynamossa vuosina 2009-2011, ja teki juuri siellä kansainvälisen läpimurtonsa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Antonio Conte vihjailee – paluu Italian päävalmentajaksi?
- Tässä on Chelsean uusi manageri – Lukas Hradeckyn ex-valmentaja puikkoihin
- Nyt puhuu Saksan valmentaja – kieltäytyi kommentoimasta Manuel Neuerin tilannetta
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Virallista: Robert Lewandowski jättää Barcelonan
- Melkoinen vastaanotto: Suomen uudet peliasut paljastivat ruman totuuden
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- FIFA poistui Kiinasta tappio niskassaan