FC Lahdella testissä Vahid Hambo ja kaksi pelaajaa ulkomailta

Suomen nuorten maajoukkueita edustanut hyökkääjä Vahid Hambo on testillä FC Lahdessa.
Hambo, 24, pelasi viime vuonna romanialaisessa Astra Giurgiussa ja liettualaisessa Suduva Marijampolessa. Ulkomailla hän on edustanut myös italialaista Sampdoriaa ja englantilaista Brightonia, jossa hän kärsi kuitenkin vaikeista loukkaantumisista eikä päässyt juuri pelaamaan.
Suomessa Hambo on pelannut Rovaniemen Palloseurassa, Seinäjoen Jalkapallokerhossa, FC Interissä, Ilveksessä ja Helsingin Jalkapalloklubissa. Veikkausliigassa hänellä on tilillään 39 ottelua ja kymmenen maalia.
Hambon lisäksi FC Lahden testissä ovat keskikenttäpelaajat Henri Eninful ja Mehdi Kriouita. Togon A-maajoukkueessa muutaman kerran esiintynyt Eninful, 27, on pelannut Belgian, Unkarin ja Kyproksen sarjoissa. Kriouita, 31, on kotoisin Marokosta ja pelannut Transfermarkt-sivuston mukaan aiemmin vain kotimaassaan.
Testipelaajat ovat mukana, kun FC Lahti kohtaa huomenna, lauantaina, harjoitusottelussa Mikkelin Palloilijat. Ottelusta sivussa ovat Kari Arkivuo, Altin Zeqiri ja Erik Törnros. Lahden tiedotteen mukaan ”pieni flunssa-aalto” voi tiputtaa vielä joukkueen riveistä pelaajia.
– Huomenna katselemme vähän uusia asioita, joita olemme harjoituksissa käyneet läpi. Näemme myös muutaman uuden kaverin peliympäristössä. Meillä on vähän flunssa painanut ja muutama pelaaja on sen takia pois. Yksi heistä on Kari Arkivuo. Olemme kuitenkin niin valmiita kuin tässä vaiheessa kautta voimme vain olla, kommentoi FC Lahden uusi päävalmentaja Ilir Zeneli.
#FCLahti #Veikkausliiga
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- FF Jaro tarjosi jättiyllätyksen HJK:n vieraana – ratkaisijaksi nousi 17-vuotias lupaus
- Napoli vahvistamassa hyökkäystään jälleen
- KTP hankki ruotsalaisen veljeskaksikon
- Virallista: Bayer Leverkusen teki ison hankinnan Liverpoolista
- Helmareille valtava takaisku EM-avauksen alla
- Skandaali Saksan yli 50-vuotiaiden sarjassa: Union Berlin syyttää paikallisvastustajaansa sopupelistä
- Uskomattomia tapahtumia Kolumbiassa: Valioliiga-legenda ei pystynyt enää juoksemaan, ampui silti joukkueensa mestaruuteen
- Inter-kapteeni Lautaro Martínez kurmotti joukkuekaveriaan medialle
- Puoli vuotta riitti: Cristiano Ronaldon aisapariksi isolla rahalla hankittu vahvistus siirtyy pois
- Kommentti: Jalkapallomaailman järjestys horjui viime yönä, eikä ketään kiinnostanut – vielä

- Lionel Messin Inter Miami sai selkäsaunan seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Napoli vahvistamassa hyökkäystään jälleen