Glen Kamara saa pelikaverikseen ysärilegendan pojan

Huuhkajie Glen Kamaran ja HJK:n entisen hyökkääjän Alfredo Morelosin seurajoukkue Glasgow Rangers tiedottaa vahvistaneensa rivejään romanialaisella Ianis Hagilla. 21-vuotiaan pelintekijän sopimus on loppukauden laina, johon sisältyy Rangersin osto-optio.
Hagi siirtyy Rangersiin belgialaisesta Genkistä, jossa hän pelasi suomalaisen Jere Urosen seuratoverina. Genkiin hän siirtyi viime kesänä pelattuaan erinomaisesti viime kesän alle 21-vuotiaiden EM-lopputurnauksessa.
– Olemme tarkkailleet häntä jo jonkin aikaa ja on selvää, että hänellä on kykyjä käänteentekeväksi pelaajaksi, Rangersin valmentaja Steven Gerrard kommentoi.
Genkissä Ianis Hagi pelasi kauden aikana vain 718 minuuttia, tehden kuitenkin mukavat tehot – kolme maalia ja neljä maalisyöttöä.
Ianis Hagin isä on Romanian kautta aikain paras jalkapalloilija Gheorghe Hagi, jonka loiston päivät ajoittuvat 1980- ja 1990-luvuille. Nyt 54-vuotias isä-Hagi pelasi uransa aikana muun muassa Real Madridissa, Barcelonassa ja Galatasarayssa.
[readmore from=Hagi-Ianis]
Loistavasta potkutekniikasta tunnettu Hagi pelasi 90-luvulla kolmet hienot MM-kisat ja hän sijoittui vuoden 1994 Ballon d’Or-äänestyksessä neljänneksi. Kaudella 1987-1988 Hagi voitti Euroopan Cupin (nykyinen Mestarien liiga) maalikuninkuuden, pelatessaan tuolloin vielä Steaua Bukarestissa.
Nykyisin Gheorghe Hagi toimii kotimaassaan Romaniassa omistamansa Viitorul Constantan pääsarjaseurajoukkueen valmentajana.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä