Himoittu brassihyökkääjä jää kotimaahansa – leimattiin jo Euroopassa flopiksi
Kuva: Getty Images
Brasilialaishyökkääjä Gabriel ”Gabigol” Barbosa liittyy pysyvällä siirrolla kotimaansa pääsarjaseuraan Flamengoon, jonka kanssa hän on tehnyt vuoden 2024 loppuun asti kestävän sopimuksen.
Gabigol, 23, pelasi Flamengossa jo viime vuoden lainalla Italian suurseurasta Internazionalesta. Goalin mukaan Inter saa hänestä 17 miljoonan euron siirtokorvauksen.
Hän tykitti viime kaudella Rio de Janeiron suurseuralle 43 ottelussa yhteensä 34 osumaa ja syötti lisäksi 11 maalia.
Flamengo nappasi kultaiset mitalit Brasilian pääsarjasta ja Etelä-Amerikan Mestarien liigasta, eli Copa Libertadoresista, jonka loppuottelun Gabigol ratkaisi kahdella viime hetken maalillaan (2-1 River Platea vastaan). Lisäksi hän nappasi maalikuninkuuden kummassakin kilpailussa.
Kotimaassaan ja Etelä-Amerikassa Gabigol on supertähti, mutta Euroopassa ja Italiassa hänet muistetaan lähinnä floppina. Gabigol siirtyi Interiin kesällä 2016 kasvattajaseurastaan Santosista lähes 30 miljoonan euron siirtokorvausta vastaan. Peliesitykset eivät kuitenkaan vastanneet suuria odotuksia. Hän pelasi Interin paidassa kymmenessä ottelussa yhteensä alle 200 minuuttia ja onnistui maalinteossa vain kerran.
Italialaisseura lähetti hänet ensin lainalle portugalilaiseen Benficaan, jossa Gabigol jäi myöskin vähäiselle peliajalle. Seuraavaksi vuorossa oli vielä lainasiirto takaisin Santosiin ennen kuin Gabigol ja Flamengo löysivät toisensa viime vuoden tammikuussa.
Gabigolin menneen kauden hurja maalitahti herätti huhujen mukaan useiden eurooppalaisten seurojen kiinnostuksen, mutta hän rakastui viime vuoden aikana Flamengoon.
– Flamengon kannattajat ottivat minut omakseen, iloitsi brassihyökkääjä Flamengon tiedotteessa.
– Me elämme täällä intensiivisesti. Me olemme intohimoisia! Me hymyilemme! Me kärsimme! Me värähtelemme! Me rikomme rajoja!
SIM, NAÇÃO! #PodeLevantarAPlaquinha! Teremos gols do artilheiro rubro-negro até 2024! O GABIGOL É NOSSO! 

LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Tuomari kuoli Palloliiton ottelussa – HS kertoo lisätiedoista
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- Tuomari kuoli Palloliiton ottelussa – HS kertoo lisätiedoista
