HJK:hon kaksi uutta ulkomaalaisvahvistusta
Kuva: Juha Tamminen
HJK on vahvistanut joukkuettaan kahdella uudella ulkomaalaisvahvistuksella. Toni Koskelan valmennukseen liittyvät nuori ruotsalaismaalivahti Jakob Tånnander sekä kokenut serbialaistoppari Ivan Ostojic.
30-vuotias Ostojic siirtyy HJK:hon Serbian pääsarjaseura Radnicki Nisistä. Hän pelasi seurassa syyskauden, mutta Transfermarktin mukaan sopimus purettiin vuodenvaihteen tienoilla.
Ostojic on pelannut aiemmin myös Tshekin, Kyproksen ja Slovakian pääsarjoissa. Eniten pelejä 190-senttisellä puolustajalla on takanaan Slovakian pääsarjassa ja nimenomaan Kosicen joukkueessa.
19-vuotias Tånnander pelasi viime kaudella Ruotsin kolmannella sarjaportaalla Lundissa, lainalla maan suurseura Malmöstä. HJK:ssa hän lienee lähtökohtaisesti kakkosvahti Antonio Regueron takana.
[readmore from=HJK]
Niin ikään 190-senttisellä Tånnanderilla on pelattuna useita maaotteluita Ruotsin nuorten maajoukkueissa. Hän haki joulukuussa pelipaikkaa myös IFK Norrköpingin joukkueesta.
HJK esitteli uudet pelaajansa keskiviikkoaamuna pitämässä tiedotustilaisuudessaan.
LUE MYÖS:
- Ranskan liigaseura antoi potkut päävalmentajalleen – kuudesta ottelusta jäi käteen yksi pokaali
- Cristiano Ronaldon Al-Nassr kärsi rökäletappion Aasian Mestarien liigassa – nyt nettiin ilmestyi liuta videoita
- Kolumbian legenda ilmoitti – upea maajoukkueura tulee päätökseen
- ”Ukrainan Haaland” johtaa jo Hollannin liigan maalipörssiä – ikää vain 19 vuotta
- Niin katoaa mainen kunnia – Vozinha saa ryöpytystä virheistään
- Lionel Messin ex-pelikaverista Inter Miamin uusi päävalmentaja
- Entinen tähtipelaaja vaihtaa seuraa – pääsee pelaamaan lapsuuden ystävänsä kanssa
- TPS:stä tuttu Theodoros Tsirigotis löysi uuden seuran
- Jussi Nuorela nimesi kahdeksan puolustajaa avauskokoonpanoonsa – ”Meillä on selkeä hyökkääjäongelma”
- Virallista: Benjamin Källmanin valmentaja sai potkut
- Neljäs peräkkäinen voitto – Jani Honkavaaran Djurgården taistelee jopa Allsvenskanin mestaruudesta
- Lamine Yamal nimesi Ballon d’Or -suosikkinsa
- Marcus Forss on nyt uudessa seurassa – penkillä Uzbekistanissa
- Jussi Nuorela nimesi kahdeksan puolustajaa avauskokoonpanoonsa – ”Meillä on selkeä hyökkääjäongelma”
- Virallista: Benjamin Källmanin valmentaja sai potkut
- TPS:stä tuttu Theodoros Tsirigotis löysi uuden seuran
- Huuhkajista tuttu hyökkääjä löysi uuden seuran – pian vastassa Cristiano Ronaldo
- Carlo Ancelotti vahvisti: Neymarin maajoukkueura ohi
- Topi Keskinen iski ensimmäisen maalinsa Tanskan pääsarjassa
- Inter nousi jaettuun sarjakärkeen Veikkausliigassa