Hurja muodonmuutos! Seuraikoni palkkasi meikkauksen ammattilaisen ja naamioitui täysin erilaiseksi, jotta sai katsoa Serie A:n huippupelin rauhassa
Kuva: Getty Images
AS Roman seuraikoni Daniele De Rossi ei halunnut tulla häirityksi viime sunnuntaina pelatussa Derby della Capitalessa eli Rooman derbyssä AS Roma-Lazio. Sen takia hän pukeutui ns. valeasuun, jotta häntä ei tunnistettaisi katsomossa.
AS Roman viime keväänä jättänyt ja sen jälkeen vielä Boca Juniorsissa lyhyen aikaa ennen tässä kuussa tiedotettua lopettamistaan pelannut De Rossi, 36, halusi katsoa huippuderbyn ns. normaalina kannattajana ja näki vaivaa sen eteen. Football Italia -sivuston mukaan De Rossi oli palkannut ammattimeikkaajan muuttamaan hänen kasvonsa.
Sen lisäksi entiselle futaajalle laitettiin päähän peruukki ja silmälasit.
De Rossin vaimo Sarah Felberbaum on näyttelijä. Sen takia kontaktiverkostot valeasun järjestämiseksi olivat olemassa ja prosessi helposti toteutettavissa.
– Näin tapahtuu, kun miehesi päättää tunkeutua Curva Sudiin saadakseen unelmansa toteen, seuraamaan derbyä! Vietimme koko iltapäivän tällä tavalla: tuntien meikkausta, lasten traumatisointia, mutta hän oli iloinen kuin lapsi. Rakastan sinua, Felberbaum kirjoitti Instagramiin lisäämänsä videon tekstiosiossa.
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa