Norwich – Bournemouth: Tärkeä jumbofinaali
Kuva: Getty Images
Valioliiga
Norwich – Bournemouth
Lauantai 18.01. klo 17:00
Lauantain tärkeintä Valioliigaottelua ei pelata mestaruudesta tai europaikoista, vaan isoin taistelu käydään asemista sarjapaikan suhteen. Sarjajumboksi juuttunut Norwich ja kriisiin ajautunut Bournemouth kisailevat todella isoista pisteistä. Kyseessä on klassinen jumbofinaali, sillä Norwich ja Bournemouth ovat tällä hetkellä sarjataulukossa kaksi viimeistä joukkuetta.
Norwichin tilanne sarjassa käy jo todella tukalaksi, sillä matkaa putoamisviivaan on kahdeksan pistettä. Siirtoikkunassa on hankittu vahvistusta keskikentälle, ja Ondrej Dudan voisi olettaa menevän heittämällä avaukseen. Kuitenkaan vahvistuksia ei ole hankittu Championship-tason puolustukseen, vaikka se on ollut Norwichin heikoin kohta koko kauden ajan. Hyvä uutinen on, että vuoden urheilijaksi viikolla valittu Teemu Pukki on pelikunnossa.
Bournemouth ui tällä hetkellä syvissä vesissä. Joukkue on tehoton ja puolustus vuotaa kuin seula. Viime otteluita seuratessa on tullut mieleen, onko Eddie Howen eväät jo syöty. Osaltaan syöksykierteeseen vaikuttaa kammottava loukkaantumistilanne, joka saa Norwichin taannoisen tilanteen näyttämään lastenleikiltä. Ottelu on sinänsä vieraille tärkeä, että sarjatilanteen lisäksi ottelun tulos saattaa vaikuttaa managerin työpaikkaan.
Lyö vetoa ottelusta:
Joukkueiden heikot puolustukset antaisivat ymmärtää, että ottelussa nähdään maaleja. Ottelun tärkeys kuitenkin saattaa pudottaa maaliodotusarvoa. Näen Norwichin äärimmäisen niukkana suosikkina ja oma valintani on se, että vieraat saavat jotain ottelusta mukaansa: vetosuositus on Aasialainen tasoitusveto, Bournemouth +0.5 kertoimella 1,76. LYÖ VETO tarjoilee peräti 100% talletusbonusta aina 100 euroon asti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saat 100 euron talletuksella heti 200 euroa pelirahaa. Lunasta in 100% talletusbonus 100 euroon asti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”