FC Lahden seuraikoni Drilon Shala lopettaa pelaajauransa FC Lahdessa
Kuva: Juha Tamminen
FC Lahden seuraikoni Drilon Shala lopettaa pelaajauransa FC Lahdessa.
FC Reippaassa jalkapallo-oppinsa saanut Shala, 32, on edustanut pelaajaurallaan myös PK-35 Vantaata, PP-70:ntä ja turkkilaista Tavşanlı Linyitsporia. Eniten otteluja hän on pelannut FC Lahdessa, jossa hän debytoi vuonna 2006. Kaikkiaan Shala esiintyi Mustien Kuhnurien riveissä 231 ottelussa tehden niissä yhteensä 46 maalia ja syöttäen 20.
– Olen ollut etuoikeutettu, että olen saanut pelata ammatikseni jalkapalloa. Olen myös todella ylpeä, että olen saanut pukea päälleni kotikaupunkini seurojen, FC Reippaan ja FC Lahden paitoja. Mukaan on mahtunut yli 200 ottelua, karvaita tappioita, maukkaita voittoja ja ennen kaikkea mitaleja ja europelejä, joista koko seura voi olla ylpeä, kommentoi Shala FC Lahden tiedotteessa.
– Haluan kiittää koko FC Lahden seuraorganisaatiota siitä, että vaikeinakin aikoina he pitivät minulle ovea auki. Kiitän vielä valmentajiani, pelikavereitani, kannattajia ja niitä ihmisiä, jotka ovat tulleet katsomaan pelejäni. Heidän kanssa olen jakanut hyvät ja vaikeat ajat. Viimeiset kiitokset menevät perheelleni, isälleni, äidilleni ja vaimolleni, jotka ovat tukeneet minua aina. Nyt on aika kääntää uusi lehti elämässäni. Jalkapalloa en lopeta kokonaan, vaan tarkoitus on pysyä sen parissa. Aika näyttää, että missä ja millaisessa roolissa.
FCLahtiTV keräsi unohtumattomia osumia Shalan peliuralta:
youtube.com/watch?v=lGZDN_…
#FCLahti #Veikkausliiga
youtube.com/watch?v=lGZDN_…
#FCLahti #Veikkausliiga
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- Barcelona ryhdistäytyi – Mestarien liiga -voitto suvereeniin tapaan
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa