Helmarien valmennusryhmään muutoksia

© Kuva: Juha Tamminen

Suomen naisten A-maajoukkueen valmennusryhmä on uudistunut.

Päävalmentaja Anna Signeulin valmennusryhmään liittyvät uusina niminä Lars Mosander ja Kimmo Lipponen. Mosander ottaa toisen valmentajan paikan, kun pitkään Signeulin tiimissä toiminut Maiju Ruotsalainen ei uusinut sopimustaan. Lipponen puolestaan liittyy valmennusryhmään vahvistamaan Suomen vastustajien skouttausryhmää.

Helmarien fyysinen valmentaja Anne Mäkinen siirtyi ruotsalaisen AIK:n urheilutoimenjohtajaksi marraskuussa, ja hänen tilalleen nousi aiemmin joukkueen fysioterapeuttina toiminut Lasse Lagerblom.

Joukkueen videovalmentajana aiemmin toiminut Jussi Laitinen siirtyy kokopäivätehtäviin toisaalle, joten videoanalyytikkoa valmennusryhmän vahvuuteen etsitään vielä.

– Haluan kiittää Maijua ja Jussia heidän ammattitaitoisesta työstään joukkueen eteen ja toivottaa heille menestystä uusissa haasteissa. Hyvät tulokset ovat tiimityötä ja jokaisen rooli on ollut aivan ratkaisevan tärkeä. On harmi menettää heidät, mutta elämään ja urheiluun kuuluvat myös muutokset. Menestyvä joukkue tarvitsee myös kykyä sopeutua muutoksiin, päävalmentaja Signeul kommentoi Palloliiton tiedotteessa.

– Toivotan Larsin ja Kimmon lämpimästi mukaan tiimiimme. On arvokasta saada valmennusryhmään mukaan iso määrä kokemusta ja tuoreita näkökulmia. Olemme A-maajoukkueessa hyvällä tiellä, mutta meidän tulee nähdä muutos mahdollisuutena kehittää joukkuetta ja peliämme edelleen.

Mosander on toiminut aiemmin seurajoukkuetasolla valmennustehtävissä muun muassa FF Jarossa, HJK:ssa ja ruotsalaisessa Örebrossa sekä toiminut pitkään myös poikamaajoukkueiden valmennuksessa. Lipponen puolestaan on valmentanut pitkään eri ikäluokkien poikien maajoukkueita vuosina 2004-2018 ja sitä ennen muun muassa VPS:aa.

Helmarien EM-karsinnat jatkuvat 10. huhtikuuta pelattavalla kotiottelulla Portugalia vastaan. Signeulin ryhmä on aloittanut karsinnat kolmella voitolla ja vierastasapelillä Portugalia vastaan.

Ennen EM-karsintojen jatkumista joukkue osallistuu Kyproksen kansainväliseen turnaukseen maaliskuun alussa. Joukkue Kyprokselle julkaistaan ensi viikon tiistaina.

Naisten A-maajoukkueen valmennustiimi 2020

Anna Signeul – päävalmentaja
Lars Mosander – valmentaja
Tommi Laitila – maalivahtivalmentaja
Lasse Lagerblom – fysiikkavalmentaja
Kimmo Lipponen – tarkkailija
Pippa Laukka – lääkäri
Markus Rosenblad – fysioterapeutti
Laura Korhonen – osteopaatti
Piia Karonen – huoltaja
Eveliina Parikka – tiedottaja
Outi Saarinen – joukkueenjohtaja

Toinen fysioterapeutti sekä videoanalyytikko nimetään myöhemmin.