Joel Pohjanpalon HSV koki karvaan pettymyksen
Kuva: Getty Images
Huuhkajien hyökkääjä Joel Pohjanpalo oli ensimmäistä kertaa lainaseuransa HSV:n avauskokoonpanossa lauantaina maukkaassa paikassa, kun joukkue kohtasi St. Paulin tulikuumassa Hampurin derbyssä Saksan 2. Bundesliigassa.
Paikalliskamppailu päättyi sarjanousua tasoittelevan HSV:n kannalta pettymykseen, kun St. Pauli haki Volksparkstadionilta 2-0-vierasvoiton.
Bayer Leverkusenista lainalla HSV:ssä pelaava Pohjanpalo sai jo varhaisessa vaiheessa upean sauman viedä joukkueensa johtoon. Suomalaiskärki sai kymmenennellä minuutilla syötön rangaistuspilkun tuntumaan oikealta laidalta kohti päätyrajaa nousseelta Bakery Jattalta. Pohjanpalo joutui kuitenkin potkaisemaan huonosta asennosta, ja vasemman jalan ohjausyritys kilpistyi ulkotolppaan.
Kun HSV ei osunut tonteistaan, St. Pauli siirtyi johtoon 20. minuutilla. Sitä ennen vierasjoukkue oli ollut ahdingossa.
Kaikki lähti puolenvaihdon katkaisusta, jonka seurauksena St. Paulin Henk Veerman sai pallon haltuunsa. Isokokoinen hyökkääjä ajoi röyhkeästi rangaistusalueen sisään ja viimeisteli kliinisesti nostaen pallon takanurkkaan noin kymmenestä metristä. 0-1.
Ennen puolen tunnin täyttymistä syntynyt ottelun toinen maali oli upea, ja siitäkin vastasi St. Pauli. 22-vuotias britti Matt Penney pyssytti ensimmäisen maalinsa St. Paulin paidassa – ja millä tavalla! Penney sai pallon haltuunsa noin 25 metrissä, asetteli pelivälinettä hetken ja laukoi sen jälkeen fantastisen kudin oikeaan nurkkaan. 0-2.

83'
Lukas Hinterseer heads into the back of the net but Joel Pohjanpalo is adjudged to have used his hand in the build-up and the goal is ruled out by VAR.
____
#HSVFCSP 0-2
#nurderHSV
____
#HSVFCSP 0-2
#nurderHSV
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Algerian päävalmentajalle potkut – Riyad Mahrez jättää myös seuransa
- Jesse Marsch: ”Olen niin ylpeä meidän joukkueestamme”
- Marokko 8 parhaan joukkoon MM-kisoissa – kaksi miestä nousivat sankareiksi
- Neymar 90 minuutin kunnossa – avaukseen vai penkille?
- IFK Mariehamnin karmea kausi jatkuu – seitsemäs perättäinen tappio
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- LIVESEURANTA: Marokko kaatoi Kanadan – etenee puolivälieriin!
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua