IL: Koronaa edustava Petteri Forsell kertoo tilanteesta Puolassa – seura valvoo terveydentilaa päivittäin
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien hyökkäävä keskikenttäpelaaja Petteri Forsell edustaa Puolan Ekstraklasassa pelaavaa Korona Kielceä. Puolasta käännettynä ”korona” tarkoittaa suomeksi kruunua, mutta samannimisen viruksen levitessä seuran nimi näyttää tietysti viimeisten maailman tapahtumien valossa erikoiselta.
Iltalehti tavoitti Forsellin Puolasta. Suomalaispelaaja kuvaili haastattelussa, miltä Puolassa näyttää koronaviruksen aiheuttaessa hämmennystä maailmalla.
– Nyt kun katsoo ikkunasta, niin jengiä on huoltoasemalla. Niillä on jono ulkopuolella. Aina kun seuraava tulee ulos, niin sitten vasta seuraava menee sisään, Forsell kuvaili näkemäänsä.
Suomessa on nostanut päätään hamstrausilmiö. Ihmiset kärräävät kaupasta kotiin roppakaupalla säilykkeitä ja vessapaperia.
– Kyllä täälläkin oli kaikki käyneet ostamassa vessapaperia, mitä en vieläkään ymmärrä, Forsell vahvisti.
Forsellin mukaan seura tarkkailee aktiivisesti pelaajiensa terveydentilaa.
– Kuumemittari piti käydä ostamassa, ja kaksi kertaa päivässä lähetetään kuumeen tila meidän fysiolle.
Lisäksi muihin toimenpiteisiin on Korona Kielcessä ryhdytty.
– Saatiin seuralta ohjeet, että ei saa lähteä ihmisten ilmoille, Forsell kertoi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- ”Parempi kuin Ousmane Dembélé” – PSG:n huipputalentin temput kuvottavat
- Juventus nojaa ”tuttuun ja turvalliseen” – tämä ikämies seuraavaksi vahvistukseksi?
- Ennätykset paukkuivat – Bodø/Glimtin hyökkääjä sai siirron toiseen Mestarien liiga -seuraan
- Kun on kuuma niin on kuuma – Veikkausliigassa nähtiin harvinaislaatuinen maali
- Nyt se on virallista: ranskalaisseura kahmi kesän isoimman pelaajahankinnan!
- Veikkausliigassa iso käänne – FC Inter ampui itseään jalkaan
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Veikkausliigassa iso käänne – FC Inter ampui itseään jalkaan
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Nyt se on virallista: ranskalaisseura kahmi kesän isoimman pelaajahankinnan!