”Kuumetta, päänsärkyä, silmiä poltteli” – Koronaviruksesta kärsinyt italialaispelaaja jakoi karut kokemuksensa

© Kuva: Getty Images

Maaliskuun kuudentena päivänä italialaisen jalkapalloilijan Alessandro Favallin elämä muuttui täysin, kun hänellä todettiin koronavirustartunta.

Serie C:ssä pelaavaa Reggio Audacea edustavasta Favallista tuli täten toinen Italiassa pelaava jalkapalloilija, jolla oli todettu koronavirustartunta. Ensimmäisenä tartunnan sai Pianesen pelaaja King Udoh.

27-vuotias Favalli kertoi kokemastaan kärsimyksesta BBC:n puhelinhaastattelussa, sekä siitä miten jalkapalloviranomaisten toimet saivat hänet turhautuneeksi.

LIVE-SEURANTA: Koronaviruksen vaikutus jalkapalloon

”Tiesin heti minkä taudin olimme saaneet”

– Heräsin maanantaina, maaliskuun toisena päivänä, ja oloni oli hyvin epämukana, Favalli muisteli.

– Minulla oli kuumetta, päänsärkyä, ja minun silmiäni poltteli. Minulla oli oireita jo yöaikaan, kun tärisin kylmyydestä.

– Aloin epäilemään. Minulla oli ollut jo flunssa tammikuussa. Soitin perheelleni, ja heillä kaikilla oli samanlaisia oireita. Me olimme muutamaa päivää aiemmin syöneet päivällistä yhdessä. Koska koronavirus oli silloin jo iso asia mediassa, ja ihmisiä meidän alueellamme oli saanut tartunnan, tiesin heti minkä taudin olimme saaneet.

Favalli oli onnekas, sillä hän ei itse kärsinyt yhtä vakavaa oireilua kuin esimerkiksi hänen sukulaisensa.

– Kuume ei koskaan noussut yli 37,8°C, ja se kesti minulla kolme päivää. Kun minusta otettiin perjantaina näyte, oloni oli jo paljon parempi.

– Minulla oli todella kova päänsärky, mutta sekään ei kestänyt kauaa. En koskaan pelännyt itseni puolesta, koska oloni ei ollut missään vaiheessa niin huono. Olin enemmän huolissani minun sukulaisistani, joihin virus iski kovemmin kuin minuun. Ehkä se johtui heidän iästä ja fyysisestä kuntotasosta.

”Pelaaminen ilman katsojia oli jo väärä ratkaisu”

Italiassa on tällä hetkellä maailman toiseksi eniten todettuja Covid-19 tapauksia, sekä sen aiheuttamia kuolemia. Favallin mukaan eristäymysvelvoitteiden olisi pitänyt alkaa paljon aiemmin myös italialaisen jalkapallon parissa.

Maaliskuun alussa joitain otteluita pelattiin tyhjille katsomoille, kun osa niistä oltiin jo peruttu. Vasta maaliskuun 10. päivänä kaikki jalkapallo Italiassa päätettiin keskeyttää kokonaan.

– Olin hämmästynyt kun näin, että seurat ja liigat halusivat jatkaa pelaamista, Favalli kertoi.

– Pelaaminen ilman katsojia oli jo väärä ratkaisu. Myös pelaajalla on hänen oma henkilökohtainen elämänsä. Hän voi saada tartunnan kentän ulkopuolella ja viedä sen muille pelaajille.

– Ehkä tätä asiaa ei vain otettu tarpeeksi tosissaan. Olen varma, että jos joku Serie A -pelaaja olisi saanut silloin tartunnan, pelaaminen oltaisiin päätetty saman tien.

– Mutta ainut asia millä on väliä, on se että taistelemme virusta vastaan yhdessä ottamalla itsestämme vastuun ja pysymällä kotona. Toivottavasti voimme palata pian pelikentille, mutta tällä hetkellä se on toissijaista, ja lähes mahdotonta kuvitella.

Lähde: BBC


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.