RoPS:lla oli verottajalle yli 30 000 euroa maksettavaa – Risto Niva: ”Meillä oli tosi tiukkaa kassan kanssa silloin”
Kuva: Juha Tamminen
Rovaniemen Palloseura ry:n nimi ilmestyi kuunvaihteessa protestilistalle. Velkojaksi oli merkattu Verohallinto ja saatavan määräksi 31 274 euroa.
RoPS:n toimitusjohtaja Risto Niva kertoi SuomiFutikselle, että maksut on hoidettu alta pois viime viikolla.
– Meillä oli marras-joulukuulta veroja hoitamatta. Tää talvi on niin tiukka. Ne on maksettu ne verot nyt, eli ne asiat on kunnossa. Mutta meillä oli silloin kassa tiukoilla ja jouduttiin siirtämään maksuja. Ne viivästyi sitten niin pitkään, että verottaja teki tuon maksuhäiriömerkinnän.
Niva kertoi, että summan maksamiseksi ei vaadittu leikkauksia seuran toiminnassa. Hänen mukaansa Rovaniemellä on aina samaan aikaan vuodesta hieman hankalampaa.
– Ne vaan eskaloitui vähän liian pitkälle, että meillä oli tosi tiukkaa kassan kanssa silloin.
– Siinä jouduttiin venyttämään penniä. Se meni liian pitkälle se maksu, ei siinä auta muuta sanoa.
Suomalaisen jalkapallon seuraajat tietävät, että 30 000 euroa on merkittävä määrä rahaa mille tahansa seuralle. Esimerkiksi viime kaudella RoPS:n edustusjoukkueen pelaajabudjetti oli 518 000 euroa. Nivakin myönsi, että kyseessä ei ole mikään pikkusumma.
– Onhan se merkittävä tietenkin, mutta pitäähän ne hoitaa. Päivänselvä asia.
– Mutta joo, iso raha [se on]. Toki on tasoitettu se, mutta ei meillä vaan ollut mahdollisuutta sitä aikataulussa hoitaa.
RoPS aloittaa kautensa Veikkausliigassa 11. huhtikuuta Helsingin Jalkapalloklubin vieraana. Suomen Cupissa RoPS jäi lohkossaan viimeiseksi kerättyään viidestä pelistä vain yhden pisteen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Paul Pogba: Ranskalla parempi MM-joukkue kuin kultavuonna 2018
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Edin Džeko ei uskonut pelaavansa nelikymppisenä MM-kisoissa – iso päätös pelasti kauden
- Skotlannin johtohahmo kärsinyt vatsavaivoista – matkusti lääkärin kanssa
- Kanadan tähtikapteeni sivussa avausottelusta
- Marokolle isoja takaiskuja Brasilia-pelin alla – kaksi muutosta MM-joukkueeseen
- Haastattelu: Petri Vuorinen avasi HJK:n siirtoikkunasuunnitelmia
- Katso video: Etelä-Afrikan studiossa oltiin täysin sokissa avausottelun jälkeen
- Suomalaiset raivoavat MTV:lle – aivan liikaa mainoksia MM-kisojen aikana
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- FIFA:lta raju viime hetken päätös: MM-kisajoukkueen pelipaita hylättiin kielletyn yksityiskohdan takia
- Valioliiga-jätti näytti ovea – suomalaispelaaja vapaille markkinoille!
- KuPS putosi rangaistuspotkuilla Suomen Cupista – välieräparit selvillä
- TOP 5: MM-kisojen mestarisuosikit ovat tässä!
- Jalkapallon MM-kisat 11.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Japanin kapteeni jää sittenkin sivuun MM-kisoista – lopetti maajoukkueuransa