TPS värväsi vasenjalkaisen laiturin Ruotsista – ”Puhuu hyvin myös suomea”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigaan noussut TPS tiedotti torstaina kotisivuillaan tehneensä yksivuotisen sopimuksen laitahyökkääjä Yassin Housnin kanssa. 22-vuotias Housni on pelannut vuodet 2017 ja 2018 Gefle IF:ssä Ruotsissa, mutta ainakaan Transfermarktin mukaan hän ei pelannut viime kaudella missään.
Vasenjalkainen Housni on ollut TPS:ssä näytillä jo pariin otteeseen, ja pelasi myös tammikuun puolivälissä harjoitusottelussa SalPaa vastaan. Yhteyksiä Suomeen hänellä on jo entuudestaan.
– Hän on taas vähän erilainen laituri meidän kokoonpanoomme, Superettan-historia Ruotsissa takaa jo tietyn perustason, päävalmentaja Tommi Pikkarainen kertoo sopimusuutisessa.
– Hän puhuu hyvin myös suomea ja Turusta löytyykin jo valmiiksi sukulaisia. Pallo pysyy kevyesti jalassa ja laukaus lähtee vasurilla todella nopeasti, myös vauhdista.
Juniorina Housni pelasi Tukholman alueen suurseuroissa Djurgårdenissa ja Hammarbyssä. Maan toisella sarjatasolla Superettanissa pelejä on kertynyt 18.
– Hän oli jo joulukuussa täällä ja halusimme hänet tänne uudestaan tämän vuoden puolella. Harjoitteluasenne on ollut ihan huippuluokkaa, odotankin häneltä heti selkeää roolia kentällä, Pikkarainen jatkaa.
Transfermarktin mukaan Housni on pelannut lähes kaikilla kentän pelipaikoilla maalivahtia ja keskuspuolustusta lukuun ottamatta, mutta luontevin tontti lienee hyökkäyksen vasen laita.
Housni on TPS:lle tällä viikolla jo toinen vahvistus, sillä tiistaina seuran vahvuuteen liittyi viime kaudella TPV:ssä pelannut hyökkääjä Eetu Kolu. 26-vuotias Haka-kasvatti teki viime kaudella 24 ottelussa kahdeksan maalia. Aiemmin Kolu on pelannut muun muassa EIF:ssä ja MuSa:ssa.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Näin José Mourinho kommentoi Lionel Messin maajoukkueuran päättymistä
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- Virallista: Ilves lainaa Otto Tiitisen Englantiin
- Suomen Cup 2026: Ottelut, tulokset, televisiointi ja voittajat
- Jani Honkavaaran Djurgården huippuiskussa – mukana mestaruustaistelussa?
- Suomen Cup -finaali 2026: Näin näet Inter–HJK-ottelun ilmaiseksi
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa
- MTV: Teemu Tainio palaa Veikkausliigaan – tässä on uusi osoite
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa
- MTV: Teemu Tainio palaa Veikkausliigaan – tässä on uusi osoite
- Suomen Cup -finaali 2026: Näin näet Inter–HJK-ottelun ilmaiseksi
- Iso päätös – Espanjan tuore maailmanmestari lopettaa maajoukkueuransa
- Jani Honkavaaran Djurgården huippuiskussa – mukana mestaruustaistelussa?
- Huuhkajien valmentaja lähtee – huippupesti suurseurasta!
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- Ilvekseltä kova temppu Euroopan vertailussa – vain kymmenen seuraa edellä
- Virallista: Ilves lainaa Otto Tiitisen Englantiin
- Huuhkajille uusi valmentaja – kova kaappaus Saksasta!