Upea ele! Veritas Stadionin ravintola lahjoittaa lämmintä ruokaa apua tarvitseville
Kuva: Juha Tamminen
FC Interin kotikentällä Veritas Stadionilla toimiva Stadionravintola aikoo tukea alueen perheitä lahjoittamalla lämpimiä aterioita niitä tarvitseville yhteistyössä Iceheartsin kanssa. Icehearts toimii ympäri Suomen lasten sosiaalityön parissa.
Koronatilanne on vaikuttanut merkittävästi kaikkien ravintoloiden toimintaan, eli myös Veritas Stadionin Stadionravintolaan. Kysyntä on ollut laskussa, minkä takia henkilökunta on päättänyt hyödyntää jo hankittuja raaka-aineita parhaalla mahdollisella tavalla.
Turun Iceheartsin kasvattajana toimivan Niko Valikaisen Icehearts-joukkueessa on noin 20 lasta, joiden perheille Stadionravintolan annokset jaetaan. Valikainen noutaa annokset Veritas Stadionilta joka päivä, ja kuljettaa ne itse niitä tarvitseville perheille.
– Toiminnassamme on mukana paljon yksinhuoltajaperheitä ja perheitä, joiden taloudellinen tilanne on haastava. Nämä poikkeusajat luovat heille erityisiä haasteita. Pienillä toimilla, kuten tarjoamalla ja kuljettamalla heille lämpimät ateriat, voimme osaltamme auttaa arjessa. Olemme jo näiden muutaman päivän aikana saaneet perheiltä paljon positiivista palautetta. Olemmekin erittäin kiitollisia tästä mahdollisuudesta, Valikainen kiitteli FC Interin verkkosivuilla.
Myös Veritas Stadionin manageri Kari Lehtinen kehui Iceheartsin organisaatiota ja sen tekemää yhteistyötä Stadionravintolan kanssa.
– On selvää, että vallitseva tilanne on ravintoloille haastava. Haluamme kuitenkin tarjota henkilökunnallemme töitä ja samalla kantaa kortemme kekoon. Icehearts on upea organisaatio, jonka kanssa olemme toimineet ennenkin. Heidän kauttaan antamamme apu löytää oikeaan osoitteeseen, stadionmanageri ylisti.
Toimintaa tullaan jatkamaan niin kauan, kun kansallinen ohjeistus sen sallii. Kaikkia Stadionravintolan annoksia myydään myös muille asiakkaille Veritas Stadionilla.
Lähteet: FC Inter Turku, Veikkausliiga
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Virallista: Jürgen Klopp on Saksan maajoukkueen uusi päävalmentaja
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Tuomareilta erityiskohtelua? Thomas Müller latasi rajun väitteen Lionel Messistä