Liverpoolissa muun muassa Mestarien liigan kaudella 2004-2005 voittanut norjalaispuolustaja John Arne Riise joutui sairaalaan kolaroituaan autollaan. Riise oli tiistai-iltana matkalla kotiinsa Aalesundiin, kun hänen autonsa suistui kaiteeseen. Kyydissä oli myös Riisen 19-vuotias tytär Ariana.

– Hän oli ajamassa kotiinsa Aalesundiin. Vähän ennen kuin he olivat perillä, jokin tiellä ollut sai John Arne Riisen väistämään äkisti vasemmalle ja törmäämään kaiteeseen, Riisen agentti Erland Bakke sanoi norjalaiselle Dagbladetille.

Molemmat autossa olleet pysyivät tajuissaan törmäyksen jälkeen, mutta heidät vietiin kuitenkin sairaalaan. Tiettävästi kyseessä oli rutiinitarkastus.

[readmore from=Riise-John-Arne]

Vasempana laitapuolustajana pelannut Riise vietti Liverpoolissa seitsemän kautta. Hän pelasi uransa aikana myös muun muassa Monacossa, AS Romassa ja Fulhamissa. Riise on 110 A-maaottelullaan myös Norjan maajoukkueen ottelutilaston ykkösenä.

39-vuotias Riise toimi viime vuonna muutaman kuukauden ajan maltalaisen Birkirkaran urheilujohtajana.

Lähde: Mirror