Marco Materazzi avautui ikonisesta MM-kisahetkestä: ”Heidän olisi pitänyt suudella maata jalkojeni alla”
Kuva: Getty Images
Yksi jalkapallon MM-kisahistorian ikonisimmista hetkistä nähtiin epäilemättä vuoden 2006 MM-loppuottelun jatkoajalla. Vastakkain olivat Ranska ja lopulta ottelun rangaistuspotkukilpailun jälkeen voittanut Italia.
Kaikkein parhaiten peli muistetaan siitä, kuinka ottelun avausmaalin tehnyt pallotaituri ja supertähti Zinédine Zidane tulistui Italian puolustaja Marco Materazzille. Materazzi provosoi Zidanea, tämä kääntyi, puski Materazzia rintaan ja lensi pienen neuvonpidon jälkeen suoralla punaisella suihkuun. Koko MM-turnauksen parhaaksi pelaajaksi valittu Zidane lopetti pelaajauransa kyseiseen otteluun.
Nyt Italian 1-1 -tasoituksen tehnyt, ja myös rankkarikisassa onnistunut Materazzi on avautunut tapahtumista. Materazzi pitää epäreiluna hänen osakseen saamaansa kohtelua loppuottelun jälkeen.
– Ranskalaiset suojelivat Zidanea, mutta omat maanmieheni murskasivat minut. Minulle he eivät ole oikeita italialaisia, Materazzi kertoi italialaisen Davide Oldanin Instagram-haastattelussa.
– Olen aina puolustanut Italian värejä. Italialaisten kritiikki minua kohtaan oli se, mikä minua eniten satutti MM-kisojen jälkeen. Niiden ihmisten olisi pitänyt suudella maata jalkojeni alla siitä lähtien, kun tein pelin tasoitusmaalin.
Materazzi ei ole aiemmin tapauksesta juurikaan puhunut. Pian pelin jälkeen epäiltiin hänen solvanneen Zidanen äitiä, mutta Materazzi kertoo solvausten kohdistuneen ranskalaisen siskoon.
[readmore from=Materazzi-Marco]
– Sanoin Zidanelle jotain tyhmää, jonka ei pitäisi aiheuttaa sellaista reaktiota. Millä tahansa kentällä Roomassa, Napolissa, Milanossa tai Pariisissa voi kuulla paljon pahempiakin juttuja, Materazzi puolustautui.
– Puhuin hänen siskostaan. En hänen äidistään, niin kuin joissain lehdissä kirjoitettiin. Oma äitini kuoli, kun olin 15. Siksi en olisi koskaan vajonnut niin alas, että loukkaisin hänen äitiään.
Lähde: Marca
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana