Loris Karius muistetaan parhaiten Mestarien liigan finaalista toukokuulta 2018.

Saksalaisvahti edusti tuolloin Liverpoolia, joka oli raivannut tiensä kilpailun finaaliin pudottaen muun muassa Manchester Cityn.

Real Madridia vastaan pelatussa finaalissa Karius teki kaksi suurta virhettä, jotka kumpikin johtivat takaiskumaaleihin. Real Madrid voitti finaalin 3-1 ja nappasi siten kolmannen peräkkäisen Mestarien liigan voittonsa.

Karius sai ottelun jälkeen luonnollisesti valtavan määrän kritiikkiä kaikista mahdollisista suunnista. Vahti jätti Liverpoolin kyseisen kauden jälkeen ja lähti lainalle Turkin pääsarjaan Besiktasin paitaan.

Real Madridia vastaan pelatussa finaalissa Sergio Ramos tönäisi kyynärpäällään Kariusta naamaan ennen ensimmäistä virhettä, joka johti Karim Benzeman maaliin. Muutama viikko finaalin jälkeen mediassa levisi uutisia, miten Karius oli käynyt Yhdysvalloissa tutkimuksissa, jotka todistivat vahdin saaneen aivotärähdyksen Ramosin tönäisyn seurauksena.

– Olen oppinut paljon niistä ajoista. Sain Ramosin tönäisystä aivotärähdyksen, joka sumensi näkökenttääni. Se todistettiin tarkassa tutkimuksessa, jonka suoritti yksi maailman parhaista aivokirurgeista.

– En halunnut, että se tutkimus olisi päätynyt julkiseksi ja sainkin paljon kritiikkiä, kun se lopulta päätyi julkisuuteen. En käytä tätä asiaa koskaan tekosyynä, mutta en ymmärrä, miksi vakavasti päätään loukanneelle pelaajalle nauretaan, Karius totesi Bildille.