Synkkä arvio korkealta taholta: jalkapallomaaotteluja vasta vuonna 2021?
Kuva: Getty Images
Suomen miesten A-maajoukkueen piti pelata kovatasoiset harjoitusmaaottelut Puolaa ja Ranskaa vastaan maaliskuun lopussa. Kahden kuukauden kuluttua Huuhkajien piti osallistua historialliseen EM-lopputurnaukseen. Tänään tiistaina Helmarien ohjelmassa piti puolestaan olla EM-karsintojen vieraspeli Kyprosta vastaan. Neljä päivää aiemmin naismaajoukkueen suunnitelmissa oli Vaasassa pelattava kotipeli Portugalia vastaan.
Kaikki edellämainitut tapahtumat kuitenkin lykkääntyivät koronaviruspandemian vuoksi. Seuraava tavoite maaottelurintamalla on asetettu tällä hetkellä kesäkuulle. Tuokin ajankohta tullee kuitenkin vääjäämättä liian aikaisin, sillä esimerkiksi Ranskassa päätettiin maanantaina jatkaa massatapahtumakieltoa kauas heinäkuun puolelle.
Syyskuusta marraskuuhun Huuhkajien pitäisi pelata kuusi kappaletta Nations Leaguen otteluita. Lohkon vastustajiksi arvottiin Wales, Irlanti ja Bulgaria. Kansainvälisen jalkapalloliitto FIFA:n kanadalainen varapuheenjohtaja Victor Montagliani kuitenkin varoittaa, että voi olla, ettei maaotteluita pelata koko loppuvuoden aikana.
– Luulen, että maaotteluiden pelaaminen syksyllä voi olla haastavaa. Ei niinkään maailmanlaajuisten terveysasioiden vuoksi, vaan myös siksi, ettei kansainvälistä matkustamista voida ehkä aloittaa niin pian, Montagliani sanoi Guardianille.
Pohjois- ja Keski-Amerikan jalkapalloliitto CONCACAF:in puheenjohtajana myös toimiva Montagliani johtaa FIFA:n työryhmää, joka etsii vastauksia koronaviruspandemian vaikutuksiin jalkapallossa. Lähes kaikki jalkapallotoiminta on ollut maailmassa pysähdyksissä noin kuukauden.
– Luulen, että kansalliset sarjat ovat etusijalla. Syyskuun maaottelut ovat yhä virallisesti ohjelmassa, mutta rohkenen sanoa, etten ole varma sen suunnitelman pitävyydestä, kun ottaa viimeaikaisen kehityksen huomioon.
[readmore from=Koronavirus]
Montagliani pitää mahdollisena, että katsojia aletaan päästää stadioneille vasta, kun Covid-19:ta vastaan on kehitetty rokote. Sen valmistuminen voi venyä ensi vuoden puolelle.
– Jos saamme vihreää valoa jalkapallopelin pelaamiseksi, olen erittäin epäluuloinen suhteen, että otteluun päästettäisiin faneja. En usko siihen lainkaan.
– Silloin otettaisiin valtava riski. Olen melko varma, että tässäkin asiassa edetään vaiheittain, aivan kuten koko muussakin yhteiskunnassa, kun alamme palata arkeen, Montagliani jatkoi.
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa