Hämmästyttävä kirjapaljastus: Marcelo Bielsa näytti Argentiinassa videokaseteilta tuntemattoman Jari Litmasen taituruutta jo 1990-luvun alkupuolella – ”Olin ällistynyt”
Kuva: Juha Tamminen
Marcelo Bielsaa on aina pidetty ainutlaatuisena jalkapallopersoonana. Metodeiltaan omintakeinen huippuvalmentaja on lajipiireissä erittäin arvostettu.
Bielsan perusteellisuus ja tarkka silmä yksityiskohdille ovat omaa luokkaansa. Mielenkiintoisesta futishahmosta on nyt julkaistu tuore elämäkerta.
Toimittaja Tim Richin kirjoittamasta The Quality of Madness: A Life of Marcelo Bielsa -teoksesta paljastuu todella yllättävä ja suomalaisittain erittäin kiinnostava seikka. Bielsa näki Suomen kaikkien aikojen parhaaksi pelaajaksi nousseen Jari Litmasen kyvyt varhain.
Argentiinalaista Newell’s Old Boysia 1990-luvun alussa menestyksekkäästi valmentanut Bielsa tiesi jo tuolloin Litmasen taidoista. Asiasta kertoo kirjassa Bielsan valmennettavana ollut Cristian Domizzi.
− Eräänä päivänä hän toi meille videokasetteja Jari Litmasesta. Olin ällistynyt, sillä minulla ei ollut hajuakaan, kuka hän oli, Domizzi sanoo ja jatkaa.
− Myöhemmin samaisesta kaverista tuli ilmiö Ajaxissa, mutta kun Bielsa antoi minulle videot, pelasi hän vielä Suomessa eikä kukaan tuntenut häntä.
Videot Litmasesta olivat erityisesti siinä mielessä yllättäviä, että 1990-luvun alussa videomateriaalin määrä pelaajista oli huomattavasti pienempi kuin nykyaikana. Sekin on yllätys, että Argentiinassa valmentavalla luotsilla oli nauhoja Suomessa pelaavasta tuntemattomuudesta.
− En voinut uskoa sitä. Vain Bielsa oli voinut löytää sellaista videomateriaalia, Domizzi ihmettelee kirjassa.
Lähde: The National
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Mestarien liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Eurooppa-liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Konferenssiliiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- Ilves taisteli, mutta putosi europeleistä niukasti
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Ilves taisteli, mutta putosi europeleistä niukasti
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Virallista: Xavi Hollannin maajoukkueen peräsimeen – ”Olen hollantilaisen jalkapallon poika”