LA Galaxy -pelaaja tuomitsee Zlatanin huonoksi joukkuekaveriksi: ”Hänellä on outo persoonallisuus”
Muun muassa Liverpoolista ja Atlético Madridista tuttu laitapuolustaja Emiliano Insua siirtyi tämän vuoden tammikuussa Stuttgartista Los Angeles Galaxyyn.
Argentiinalaispelaaja ei ehtinyt olla seurassa samaan aikaan ruotsalaistähti Zlatan Ibrahimovicin kanssa, mutta hän kertoi silti kuulleensa AC Milan -kärjestä paljon. Insua sanoi, että LA Galaxyn pukukopissa ei jääty kaipaamaan Zlatania vaikka hän loistikin pelikentällä.
– He ovat sanoneet, että hän ei ollut hyvä joukkuekaveri ja siksi hän lähti. Pelaajana hän oli erittäin hyvä, mutta he ovat kertoneet, että hän ei ollut hyvä kollega, Insua sanoi Ataque Futbolero -radio-ohjelmassa.
– Itse en tunne häntä henkilökohtaisesti, mutta tiedän, että hänellä on outo persoonallisuus.
– Kun saavuin tänne, he kertoivat minulle todella yksityisiä asioita, mutta en ole oikeutettu kertomaan niitä, koska en tunne häntä tai koskaan ollut hänen kanssaan.
LA Galaxyn João Pedro on aiemmin paljastanut, että Zlatan kerran uhannut tappaa joukkuekaverinsa.
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Helmareilla isot rahat pelissä – Fifa korottamassa naisten MM-kisakorvauksia
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- Lionel Messin pelikielto peruttiin: ”Hänen kaltaisensa pelaajan kohdalla”
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- Ville Kosken Alavés sai kylmää kyytiä Barcelonan vieraana