Manchester Unitedin entinen huoltaja kertoi kuvottavan muiston uraltaan: ”P*skaa oli kaikkialla!”
Manchester Unitedin entinen huoltaja Albert Morgan työskenteli seurassa 20 vuotta ja pääsi todistamaan joitain englantilaisen jalkapallon historian ikimuistoisimmista hetkistä, mutta tuolle ajalle mahtuu myös liuta epämieluisia muistoja.
Vuonna 2013 seuran jättänyt Morgan muisteli Daily Mailin haastattelussa yhtä tapausta, joka sattui pari vuotta aiemmin, kun United vieraili Sunderlandin luona Valioliigassa.
Hieman ennen alkuvihellystä vieraiden pukuhuoneessa sattui valitettava vahinko, kun yksi stadionin putkista pamahti rikki.
– Katosta tipahteli vettä ämpäriin, joten me ajattelimme vain, että katto vuotaa. Jätkät valmistautuivat peliin, kaikki kävelivät sen ämpärin ohi ja menivät kentälle lämmittelemään.
– Me olimme olleet siellä muutaman minuutin, kun yksi järjestyksenvalvojista tuli sanomaan minulle, että ”Albert, sinun kannattaisi tulla pukuhuoneeseen, se ämpäri on täyttymässä hyvää vauhtia”. Kun pääsimme takaisin pukuhuoneeseen, ämpäri oli vaihdettu roskasäiliöön.
– Me menimme sisään ja yhtäkkiä yksi kattolaatoista vain räjähti. Paskaa oli kaikkialla! Manageri vain juoksi ulos. Sitä oli kaikkien puvuissa, vaatteissa, seinillä, katossa. Dimităr Berbatov meuhkasi kengistään, jotka olivat uponneet liejuun.
– Mitään ei ollut pelastettavissa. Kaikki oli mennyttä. Kengät, puvut. Me emme voineet muuta kuin hakea jätkien korut ja kellot. Tämä tapahtui kymmentä vaille kolme ja ottelun oli määrä alkaa kolmelta. Heidän oli viivytettävä pelin alkua puolella tunnilla.
Myös Sunderlandin silloinen manageri Steve Bruce tarjoutui auttamaan.
– Hän tuli pukuhuoneen takaovesta sisään. Hänellä oli sellainen harja, joka oli varmaan neljä metriä pitkä. Siellä iso Brucie lapioi paskaa ulos pukuhuoneesta. Me vain laitoimme puvut mustiin säkkeihin ja tuhosimme ne.
Itse ottelu päättyi lopulta maalittomaan tasapeliin.
- Bayer Leverkusen nappasi murskavoiton – Lukas Hradecky ylsi hienoon rajapyykkiin
- Joel Pohjanpalo iski kaksi maalia – piti Venezian haaveet suorasta noususta hengissä
- Bayern vahvisti maajoukkuetason pelaajansa loukkaantumisen
- Lionel Messillä hirmuinen tehoilta! Barcelonasta tuttu tutkapari takoi myös hatullisen murskajaisissa
- HJK-tulokkaalta väkevä debyytti – tämä tilanne aiheutti ”pienen sydänkohtauksen”
- Sarjanousija ryösti pisteitä HJK:lta
- Julen Lopetegui pettyi AC Milanin käytökseen – neuvottelut päättyivät kannattajien vuoksi
- Zlatan Ibrahimović kertoi miksi lopetti pelaajauransa: ”Siksi hyväksyin sen”
- L’Équipe: PSG haluaa solmia jatkosopimuksen Luis Enriquen kanssa – nostaa valmentajan profiilia
- UEFA tiedotti viime hetken muutoksesta miesten EM-kisoihin
- Bayer Leverkusen nappasi murskavoiton – Lukas Hradecky ylsi hienoon rajapyykkiin
- Joel Pohjanpalo iski kaksi maalia – piti Venezian haaveet suorasta noususta hengissä
- Zlatan Ibrahimović kertoi miksi lopetti pelaajauransa: ”Siksi hyväksyin sen”
- Lionel Messillä hirmuinen tehoilta! Barcelonasta tuttu tutkapari takoi myös hatullisen murskajaisissa
- Bayern vahvisti maajoukkuetason pelaajansa loukkaantumisen
- UEFA tiedotti viime hetken muutoksesta miesten EM-kisoihin
- HJK-tulokkaalta väkevä debyytti – tämä tilanne aiheutti ”pienen sydänkohtauksen”
- Seuralegenda jättää Borussia Dortmundin
- Julen Lopetegui pettyi AC Milanin käytökseen – neuvottelut päättyivät kannattajien vuoksi
- Sarjanousija ryösti pisteitä HJK:lta