Patenttikiista pian oikeuteen – FIFA:lta peritään jättisummaa, Gianni Infantino vankilaan?
Kuva: Getty Images
Yksi modernin jalkapallon keksinnöistä, joka on saanut vain hyvin harvoin arvostelua osakseen, on vapaapotkuissa erotuomarin käyttämä spray. ”Partavaahdolla” on tarkoitus merkitä, ettei muuri liiku vapareissa hiipimällä lähemmäs kuin vaadittu 9,15 metrin etäisyys on. Apuväline on osoittautunut hyvin toimivaksi.
Vapaapotkusprayn kehittäjät Pablo Silva ja Haine Allemagne syyttävät kuitenkin kansainvälistä jalkapalloliittoa FIFA:a patenttirikkomuksesta. Heidän mukaansa aerosolin käytölle ei koskaan myönnetty keksijöiden lupaa – tai tarkemmin sanottuna heille ei maksettu.
Kerroimme Silvan ja Allemagnen korvausvaatimuksista ensi kerran jo elokuussa 2018, mutta nyt asia on entistäkin ajankohtaisempi. Silvan ja Allemangen jo neljä vuotta sitten nostamaa oikeusjuttua käsitellään nimittäin brasilialaisessa tuomioistuimessa lähipäivinä.
Mistään pikkujutusta ei ole kyse. Brasilialaiskaksikko vaatii nimittäin FIFA:n johtohenkilöille, puheenjohtaja Gianni Infantino mukaan lukien, peräti 1-4 vuoden vankeusrangaistuksia. Myös taloudelliset vaatimukset ovat ankarat, sillä FIFA:lta vaaditaan 40 miljoonan Yhdysvaltain dollarin (37 miljoonan euron) korvauksia.
– Aiomme vaatia, että Gianni Infantino ja kaikki osalliset lähetetään vankilaan. Sen lisäksi siis, että meille maksetaan saatavamme, Pablo Silva kommentoi asiasta kertoneelle AS:lle.
Silva ja Allemagne ovat palkanneet asianajajakseen Cristiano Zanin Martinsin, joka onnistui vapauttamaan vankilasta Brasilian entisen presidentin Lula da Silvan. Pablo Silva on myös vakuuttanut, että hän on valmis viemään asian myös Yhdysvaltain oikeuslaitoksen käsittelyyn.
Kiistan taustalla on Silvan ja Allemangen väite siitä, että he olivat sopineet vaparisprayn oikeuksien lunastamisesta 40 miljoonan dollarin hintaan FIFA:n entisten vastuuhenkilöiden Sepp Blatterin ja Julio Grondonan kanssa. Myöhemmin FIFA-skandaali suisti Blatterin valtaistuimelta ja Grondona kuoli vuonna 2014.
Sprayn kehittäjät menettivät kontaktinsa kattojärjestössä, joka otti apuvälineen käyttöönsä täyttämättä omaa osaansa sopimuksesta. Ensimmäisen oikeudenkäynnin jälkeen brasilialainen tuomioistuin kielsi aerosolin käytön, mutta FIFA käytti sitä edelleen toisen valmistajan nimellä.
[readmore from=FIFA]
– Olimme kärsivällisiä, mutta kun näimme, että sprayta käytettiin Venäjän MM-kisoissa 2018 varoituksista huolimatta, ryhdyimme toimiin, Silva sanoo.
Lakimiesten ukaasin mukaan jokaisesta vuoden 2017 jälkeen pelatusta ottelusta, jossa brasilialaiskaksikon sprayta on käytetty, pitäisi maksaa sen keksijöille 15 000 dollarin sakko. Näin vahingonkorvauksen kokonaismäärä olisi ylittänyt jo 100 miljoonaa dollaria.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- VPS hankki Ghanan maajoukkuepelaajan pitkällä diilillä
- Itävalta yrittää pysäyttää Lamine Yamalin – ”Kaikki jalkapallon ystävät rakastavat katsoa”
- LIVESEURANTA: Itävalta haastaa Espanjan!
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Yhdysvallat jatkoon MM-kisoissa – ykköstykki katseli punaista
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- MM-jymypaukku lipui Kongon käsistä – Harry Kane ampui Englannin neljännesvälieriin
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- LIVESEURANTA: Englanti jatkaa MM-neljännesvälieriin! Harry Kane nousi sankariksi
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Veikkausliigasta tuttu maalitykki Ashley Coffey löysi uuden seuran
- Brasilian luottopelaaja sivussa neljännesvälierästä – MM-kisat ohi?