Petteri Forsell palasi tehokkaana koronatauolta – tärkeät sarjapisteet Koronalle
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien Petteri Forsell teki sunnuntaina tehokkaan paluun Ekstraklasan koronavirustauolta. Forsellin joukkue Korona Kielce voitti vieraskentällä Wisla Plockin 4-1, ja Forsellin tilastoihin kirjattiin maali ja maalisyöttö. Peli pelattiin ilman katsojia.
Kotijoukkue Wisla Plock meni pelissä johtoon varttitunnin kohdalla, mutta puolen tunnin täyttyessä Korona Kielce nousi tasoihin. Forsell antoi tarkan kulmapotkun Adnan Kovacevicin päähän, ja tämä puski numeroiksi 1-1.
Neljä minuuttia myöhemmin Marcin Cebula teki taukonumeroiksi 1-2.
Toisen jakson puolivälissä oli 29-vuotiaan Forsellin vuoro nousta parrasvaloihin. Wislan maalivahdilla oli vaikeuksia Koronan pelaajan laukauksen kanssa, Wislan oma puolustaja puski paluupallon hätäisesti tolppaan, ja toinen paluupallo pomppi pelaajaruuhkan keskeltä Forsellille. Suomalainen latasi tulisesti vastapalloon 13 metristä ja oikean jalan kuti painui verkkoon puolustajan jalan kautta.
Forsell kutsuttiin vaihtopenkille käytännössä heti maalinsa jälkeen.
Forsell siirtyi Korona Kielceen puolen kauden sopimuksella 14. helmikuuta. Hän ehti pelata vain viisi ottelua Koronan paidassa, ennen kuin koronaviruspandemia katkaisi Ekstraklasan kauden. Kaikissa viidessä Forsell oli tämän päivän tapaan joukkueensa avauskokoonpanossa. Sekä maali että maalisyöttö olivat sunnuntaina Forsellin ensimmäiset Korona Kielcen väreissä.
[readmore from=Forsell-Petteri]
Korona Kielce oli tehnyt ennen sunnuntaita 26 sarjaottelussa vain 15 maalia, joten neljän maalin tehoryöpsähdys teki sille varmasti hyvää. Korona tulee jäämään käytännössä varmasti alempaan loppusarjaan 30 kierroksen runkosarjan jälkeen.
Alemman loppusarjan kolme viimeistä putoaa suoraan toiselle sarjatasolle. Korona Kielce on juuri kolmanneksi viimeinen, mutta nyt se nousi vain kahden pisteen päähän edellään olevasta Wisla Krakovasta. Kauden kahdeksas voitto antanee tärkeää itseluottamusta loppukauden haasteisiin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugali MM-kenraalissa kävi
- TOP 5: MM-kisojen mestarisuosikit ovat tässä!
- MM-kisojen ennakko, lohko J: Argentiina kohtaa Mazadonan ja Jordanian Messin
- KuPS putosi rangaistuspotkuilla Suomen Cupista – välieräparit selvillä
- Lehti: Palermo suunnittelee hankkivansa Jesse Joroselle kovan kilpailijan
- Hugo Kedon ja Kai Meriluodon IFK Värnamo vaikeuksissa – alkukausi mennyt täysin penkin alle
- MM-kisojen ennakko, lohko I: Euroopan pelätyimmät hyökkääjät vastakkain huippulohkossa
- Roberto Martínez: Portugali tarvitsee edelleen Cristiano Ronaldoa
- Valioliiga-jätti näytti ovea – suomalaispelaaja vapaille markkinoille!
- MM-kisojen ennakko, lohko H: Mestarisuosikki ja uinuva jättiläinen
- Valioliiga-jätti näytti ovea – suomalaispelaaja vapaille markkinoille!
- Lehti: Palermo suunnittelee hankkivansa Jesse Joroselle kovan kilpailijan
- KuPS putosi rangaistuspotkuilla Suomen Cupista – välieräparit selvillä
- Jalkapallon MM-kisat 11.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- MM-kisojen ennakko, lohko I: Euroopan pelätyimmät hyökkääjät vastakkain huippulohkossa
- Lähde: Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjaan
- MM-kisojen ennakko, lohko H: Mestarisuosikki ja uinuva jättiläinen
- TOP 5: Näitä maita ei sovi unohtaa – MM-kisojen viisi mustaa hevosta
- TOP 5: Nämä tähdet taistelevat MM-kisojen maalikuninkuudesta
- Lionel Messi todisti olevansa valmis MM-kisoihin