Aston Villa – Sheffield Utd: Vedot Bladesille
Kuva: Getty Images
Valioliiga
Aston Villa – Sheffield Utd
Keskiviikko 17.06. klo 20:00
Keskiviikon toinen paluuottelu Valioliigassa on Aston Villan ja Sheffield Unitedin välinen kamppailu. Aston Villan kaudesta on muodostunut eloonjäämiskamppailu – Dean Smith ei ole saanut nousijoiden peliä siihen kuosiin, että sillä olisi muuta virkaa kuin taistella säilymisestä. Chris Wilder on puolestaan vienyt Sheffield Unitedin uskomattomaan menestykseen, eikä ennen kautta tätä olisi aavistanut kukaan.
Tauon aikana Aston Villan keskikentän tärkeä John McGinn saatiin pelikuntoon, mutta ykkösvahti Tom Heaton parantelee itseään edelleen. Lisäksi poissa on brassikärki Wesley. Villa on putoamisviivasta kahden pisteen päässä, joten menestys rästipelissä nostaisi toiveita kovasti. Alkuvuodesta Villan peli ei vaikuttanut millään tasolla ja ennen taukoa joukkue kirjasi masentavat neljä tappiota putkeen. Parannettavaa on siis rutkasti.
Sheffield United palaa tauolta hyvällä itseluottamuksella ja täydellä kokoonpanolla. Maalivahti Dean Hendersonin lainasopimusta ollaan jatkamassa Manchester Unitedin kanssa ja mies jatkaa Bladesissa. Voitto rästiottelusta nostaisi teräskaupungin pojat viidenneksi sarjataulukossa. Wilderin suojatit ovat olleet erityisen hyviä vieraspeleissä, sillä kauden ainoat vierastappiot ovat tulleet Liverpoolille ja Manchester Citylle.
Lyö vetoa ottelusta:
Tauon aikana on tietysti voinut tapahtua mitä tahansa, mutten odota Villalta mitään ihmeparantumista vaillinaisella joukkueharjoituksella. Vieraat ovat ottelussa suosikkeja ja vedot lähtevät Bladesia kohti: Sheffield United voittaa ottelun kertoimella 2,27. LUNASTA TARJOUS tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Massiivisia eroja Veikkausliigassa – suomalaisosuudessa yli 50 prosentin kuilu
- Gilla FC rymistelee siirtomarkkinoilla: hankki jälleen entisen Veikkausliiga-pelaajan
- Bayern München varmisti Bundesliigan mestaruuden näytöstyyliin
- Näkökulma: HIFK:n ja HJK:n ottelut paljastivat yhden asian suomalaisesta jalkapallokulttuurista
- Uskomaton loppuratkaisu – suomalaistähden joukkue nousi lisäajalla tasoihin
- Lionel Messi hurjana – upea voittomaali kruunasi viiden maalin trillerin
- Maalikuninkuus lähellä! Joel Pohjanpalo mätti osumia Jürgen Klinsmannin pojan taakse
- Suomi oli ylivoimainen MM-karsinnoissa – silti tuli vain maalin peli
- Ilves jäi taas ilman voittoa Veikkausliigassa
- Haastattelu: Näin Sergei Eremenko kommentoi IF Gnistanin heikkoa alkukautta
- Gilla FC rymistelee siirtomarkkinoilla: hankki jälleen entisen Veikkausliiga-pelaajan
- Massiivisia eroja Veikkausliigassa – suomalaisosuudessa yli 50 prosentin kuilu
- Näkökulma: HIFK:n ja HJK:n ottelut paljastivat yhden asian suomalaisesta jalkapallokulttuurista
- Uskomaton loppuratkaisu – suomalaistähden joukkue nousi lisäajalla tasoihin
- Haastattelu: Teemu Pukilta ja Roman Eremenkolta hieno ele paikalliskamppailun jälkeen
- Bayern München varmisti Bundesliigan mestaruuden näytöstyyliin
- Lionel Messi hurjana – upea voittomaali kruunasi viiden maalin trillerin
- Maalikuninkuus lähellä! Joel Pohjanpalo mätti osumia Jürgen Klinsmannin pojan taakse
- Haastattelu: Näin Sergei Eremenko kommentoi IF Gnistanin heikkoa alkukautta
- Rangaistuspotku herätti tunteita – tuttu maalitykki pelasti KuPSin pisteille