Saksan Cupissa eli DFB Pokalissa on tänään, tiistaina, historiallinen päivä, kun neljänneksi korkeimalla sarjatasolla pelaava Saarbrücken isännöi Lukas Hradeckyn edustamaa Bayer Leverkusenia välierävaiheessa.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun neljänneksi korkeimman sarjaportaan seura pelaa kilpailun neljän parhaan joukossa.

Saarbrücken on matkalla välieriin kaatanut kaksi seuraa sekä 2. Bundesliigasta että maan pääsarjasta Bundesliigasta. Myös illan vastustaja Leverkusen tulee maan korkeimmalta huipulta.

Joukkueet on jo sarjatasojensa puolesta helppo jakaa ennakkosuosikkiin ja altavastaajaan, mutta Saarbrückenin illan urakkaa vaikeuttaa myös se, ettei se ole pelannut yli kolmeen kuukauteen otteluakaan.

Bundesliiga jäi muiden huippusarjojen tavoin maaliskuussa tauolle koronaviruspandemian takia, mutta Saksan pääsarjaseurat ovat jatkaneet pelaamista, suljettujen ovien takana, viime kuun puolivälistä lähtien.

Saarbrücken pelasi tällä kaudella Regionalliga Südwestissä, joka taas julistettiin viruksen takia ennenaikaisesti päättyneeksi. Saarbrücken oli kauden päättyessä sarjan kärkipaikalla, ja se nousee ensi kaudeksi kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle.

Leverkusen on pelannut koronatauon jälkeen jo viisi ottelua, joista edellinen oli 2-4-tappio Bayern Münchenille viime lauantaina. Saarbrücken taas on viettänyt viimeisen viikon karanteenissa, eikä se ole pystynyt pelaamaan edes harjoitusottelua.

Saarbrückenin maalivahti Daniel Batz on torjunut tämän kauden DFB Pokalissa jo kuusi rangaistuspotkua. Kuva: Getty Images

Saarbrückenin keskikenttäpelaaja Kianz Froese myönsi BBC:n haastattelussa, että joukkueen ottelukunnon laita selviää kunnolla vasta aloitusvihellyksen jälkeen.

– Sen näkee sitten, kun me pelaamme. Sen näkee pelin aikana.

– Olemme pelanneet vain toisiamme vastaan. Käytännössä 11 vastaan 11 -pelejä harjoituksissa.

– Olemme juhlineet isosti neljä kertaa, sanoi Froese viitaten edellisten kierrosten voittoihin.

– Jokainen voitto cupissa on ollut odottamaton. Neljännen sarjaportaan joukkue lyö joukkueita kakkosliigasta ja pääsarjasta, kahdesti. Se on joka kerta uusi tunteiden vuoristorata.

[readmore from=Saarbrücken]

– Tunnelma kohoaa jokaisen voiton jälkeen. Tällaisia tunteita voi kokea vain urheilussa. Me muistamme nämä hetket lopun elämäämme.

– Olemme kaikki todella kiitollisia, kun saamme olla osa tämän seuran historiaa.

– Me keskitymme vain tähän yhteen peliin, 90 minuuttiin. Meidän on annettava kaikkemme, taisteltava ja katsottava, mihin se riittää. Todennäköisyydet ovat heidän [Leverkusenin] puolellaan. Me olemme altavastaajia. On mukavaa tehdä historiaa ja asioita, joita kukaan ei ole ennen tehnyt. Kaikki on mahdollista. Sillä mentaliteetillä lähdemme tähän otteluun.

– Tämä on isoin ottelu jokaisen meidän uralla.

– Uskon, että meillä on mahdollisuus. Aina on mahdollisuus. Bayer Leverkusen on todella hyvä joukkue. Me uskomme, että voimme voittaa. Se, miten teemme sen, on valmentajastamme kiinni.

Saarbrücken-Bayer Leverkusen alkaa kello 21.45 ja näkyy suorana V sport jalkapallo -kanavalla sekä suoratoistopalvelu Viaplayssa. Huuhkajien ykkösvahti Hradecky on pelannut yhtä vaille kaikki Leverkusenin cup-ottelut tällä kaudella.