Virallista: Arjen Robben tekee comebackin pelikentille

36-vuotias Arjen Robben tekee paluun jalkapallokentille. Kauden 2018-2019 lopussa uransa päättänyt hollantilaislaituri tähtää comebackiin juniorivuosiensa seurassa FC Groningenissa. Groningen tiedotti asiasta lauantai-iltapäivänä.
Robben aloitti pelaamisen Groningenin junioreissa 12-vuotiaana vuonna 1996. Edustusjoukkueeseen hän murtautui kaudella 2000-2001. Kesällä 2002 Robben siirtyi PSV Eindhoveniin, josta matka jatkui myöhemmin Chelsean ja Real Madridin kautta Bayern Müncheniin.
Bayernissa Robben pelasi kymmenen kautta vuosina 2009-2019. Viimeistään Bayern-vuosina hänestä tuli kaikkien tuntema supertähti ja legenda. Palkintokaappiin tuli muun muassa kahdeksan bundesliigamestaruutta ja Mestarien liigan voitto. Vuonna 2014 Robben sijoittui Ballon d’Or -äänestyksessä neljänneksi.
– Seura voi tarvita koronakriisin aikana kaikenlaista apua. Olen itse osallistunut monenlaiseen toimintaan ja pohtinut, mitä muuta voisin tehdä, Robben totesi seuran tiedotteessa.
– Viime viikkoina olen saanut useita neuvoja seuran sisältä ja kuunnellut ennen kaikkea kannattajien kehotuksia: ”Arjen, kuuntele sydäntäsi!”
– Paluu FC Groningeniin pelaajana. Ajatus alkoi kihelmöidä vatsanpohjassa, ja nyt se on päämääräni. Teen töitä pelaaja-comebackini eteen.
– En tiedä vielä, onnistuuko se. Tiedän kuitenkin, ettei se jää kiinni sitoutumisestani tai motivaatiostani. Unelmani on pelata taas FC Groningenin paidassa, Robben latasi.
[readmore from=Robben-Arjen]
Groningen ja Robben järjestävät sunnuntaina yhteisen lehdistötilaisuuden.
Robben flirttaili jo aiemmin keväällä koronakriisin aikana ajatuksillaan kentille paluusta. Hän myös osallistui poikansa juniorijoukkueen harjoituksiin valmentajana. Aivan äskettäin Robben nähtiin harjoittelemassa Bayern Münchenin edustusjoukkueen kanssa, mutta nyt paluu näyttää tapahtuvan Eredivisiessä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- HJK-hyökkääjä lainalle toiseen Veikkausliigan seuraan
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga