AC Milan – Atalanta: Rossonerin alakerta rikki
Kuva: Getty Images
Serie A
AC Milan – Atalanta
Perjantai 24.07. klo 22:45
Perjantai-iltana on luvassa futisherkkua Italiasta, sillä alakuloisen alkukauden jälkeen hienoon iskuun noussut AC Milan saa vieraakseen mahtavaa kautta pelaavan ja edelleen vimmaisesti mestaruutta jahtaavan Atalantan. Juventuksen eilinen tappio Udineselle antaa bergamolaisille vielä ohkaisen oljenkorren scudettoon.
AC Milan on voittanut tauon jälkeisestä yhdeksästä ottelustaan seitsemän. Samalla joukkue on noussut sarjataulukossa europeleihin oikeuttaville paikoille ja tämä tuntui alkukaudesta vielä erittäin epätodennäköiseltä. Niinpä Stefano Pioli kuittasi itselleen jatkopahvin Rossonerin peräsimessä. Pioli joutuu tänään pohtimaan etenkin alakerran kokoonpanoa, sillä isäntien loukkaantumistilanne näyttää hankalalta. Lisäksi keskikentän pohjalta Ismael Bennacer on pelikiellossa.
Atalanta ei ole kohdannut kentällä voittajaansa pitkään aikaan ja suosikkina se lähtee perjantainkin kamppailuun. Bolognaa vastaan Gian Piero Gasperinin suojatit ottivat niukan, mutta täysin ansaitun voiton. Tässä ottelussa Gasperini joutuu itse toimitsijakiellon vuoksi seuraamaan ottelun katsomosta. Josip Ilicic saattaa edelleen puuttua hyökkäyksestä ja Timothy Castagne on pelikiellossa. Gasperini laittanee kentälle vahvan kokoonpanon.
Lyö vetoa ottelusta:
Rossoneri joutuu laittamaan puolustuksensa täysin uusiksi ja se ei ole kovin ihanteellinen tilanne sarjan parasta hyökkäystä vastaan. Vaikka vastakkain on kaksi kovakuntoista porukkaa, on vieraiden lähtökohta peliin parempi ja se saa vihjeen. Vetosuositus on Atalanta voittaa ottelun kertoimella 2,19.Huomaa varhainen voitonmaksu illä!
illä on mahtava kampanja meneillään: valituista liigoista saat voitot heti käteisenä, jos vetokohteesi siirtyy kahden maalin johtoon – riippumatta ottelun lopputuloksesta! Lue lisää: VARHAINEN VOITONMAKSU tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- VPS hankki Ghanan maajoukkuepelaajan pitkällä diilillä
- Itävalta yrittää pysäyttää Lamine Yamalin – ”Kaikki jalkapallon ystävät rakastavat katsoa”
- LIVESEURANTA: Itävalta haastaa Espanjan!
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Yhdysvallat jatkoon MM-kisoissa – ykköstykki katseli punaista
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- MM-jymypaukku lipui Kongon käsistä – Harry Kane ampui Englannin neljännesvälieriin
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- LIVESEURANTA: Englanti jatkaa MM-neljännesvälieriin! Harry Kane nousi sankariksi
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta