Ilveksen keskikenttäpelaaja Yusif Moussa on ”hyvin lähellä” siirtoa Israeliin, kertoo joukkueen päävalmentaja Jarkko Wiss seuran sivuilla.

Nigerin A-maajoukkueessa kolmesti esiintynyt Moussa, 21, siirtyi Ilvekseen viime vuoden huhtikuussa. Hän on pelannut tamperelaisseurassa 26 ottelua, joissa hän on tehnyt yhteensä kaksi maalia ja syöttänyt kolme.

Moussa oli siirtymässä Israelin pääsarjaan jo alkuvuodesta. Siirto oli jo sovittu seurojen kesken, mutta se kariutui, kun häneltä murtui varvas harjoitusottelussa.

Tällä kaudella Moussan ainoat minuutit virallisissa peleissä ovat tulleet sarjakauden avauskierroksella, kun hän tuli vaihdosta vartiksi sisään 4-3-voitossa IFK Mariehamnia vastaan. Ilves pelaa tiistaina Rovaniemen Palloseuran vieraana, mutta Moussa ei ole enää tamperelaisten mukana.