Wolverhampton – Arsenal: Levännyt Wolves tipsinä
Kuva: Getty Images
Valioliiga
Wolverhampton – Arsenal
Lauantai 04.07. klo 19:30
Valioliigaa pelataan kiihkeällä tahdilla. Jäljellä on vielä kuusi kierrosta ja vaikka mestaruus on jo ratkaistu, löytyy muilla joukkueilla vielä panoksia loppukauteen. Wolves taistelee tulisesti europaikoista ja on tällä hetkellä vain kahden pisteen päässä top 4 -sijoituksesta. Arsenal on kuuden pisteen päässä isännistä ja pisteet tästä ottelusta olisivat kullanarvoiset.
Wolves haki viime viikonloppuna niukan voiton Aston Villalta tarkan esityksen jälkeen. Hyväkuntoisella ja terveellä joukkueella on ollut koko viikko aikaa ladata akkuja ja Nuno osaa kokeneena kettuna käyttää tämän ajan optimaalisesti hyödykseen. Valioliigassa Wolves on tappioton kahdeksassa viime ottelussa, eikä se ole koronatauon jälkeen päästänyt kolmessa pelaamassaan ottelussa maaliakaan. Ennusmerkit tähän otteluun ovat siis varsin hyvät.
Arsenalilla on viime viikko ollut kiireisempi. Otteitaan parantanut Mikel Artetan yhdistelmä pudotti Sheffield Unitedin FA Cupissa sunnuntaina ja viikolla liigapelissä jyrän alle jäi otteensa täysin kadottanut Norwich. Selkeästä voitosta huolimatta tästäkin ottelusta kerääntyi rasitusta ja kourallinen loukkaantumisia heikentää Artetan rotaatiomahdollisuuksia. Lohtua tuo toki poikkeusoloista osumaa ottanut pienempi kotietu.
Lyö vetoa ottelusta:
Näillä taustoilla olen pakotettu lyömään vetoa kotivoitosta. in aikaisen voitonmaksun tuoma lisäetu rohkaisee yrittämään suoraa voittoa, eikä minkäänlaisiin tasoitusvetoihin siis sotkeuduta tällä kertaa. Vetosuositus on Wolves voittaa ottelun kertoimella 2,34.Huomaa varhainen voitonmaksu illä!
illä on mahtava kampanja meneillään: valituista liigoista saat voitot heti käteisenä, jos vetokohteesi siirtyy kahden maalin johtoon – riippumatta ottelun lopputuloksesta! Lue lisää: VARHAINEN VOITONMAKSU tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lukas Hradeckyn AS Monaco haluaa Romelu Lukakun
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Santi Cazorlan upea ura on tullut päätökseen
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Virallista: Gnistanin keskikenttäpelaaja siirtyy SJK:hon
- VPS hankki Ghanan maajoukkuepelaajan pitkällä diilillä
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”