Petteri Forsellin ura jatkuu Puolan Ekstraklasassa – siirtyy takavuosien pelaajalegendan kasvattajaseuraan

Huuhkajien Petteri Forsell jatkaa pelaamista myös kaudella 2020-2021 Puolan pääsarjassa Ekstraklasassa. Ekstraklasaan ensi kaudeksi noussut Stal Mielec tiedotti maanantai-iltana suomalaisen kanssa solmimastaan sopimuksesta.
Lokakuussa 30 vuotta täyttävälle Forsellille Stal Mielec on jo kolmas seura Puolassa. Hän siirtyi Puolaan ensi kerran jo tammikuussa 2016, kun Miedz Legnica värväsi hänet riveihinsä. Forsell pelasi Legnicassa kaksi 13 sarjamaalin kautta: kaudella 2016-2017 toisella sarjatasolla ja 2018-2019 Ekstraklasassa.
Miedz Legnica-pestin jälkeen Forsell piipahti HJK:ssa, kunnes sai sopimuksen viime talven siirtoikkunassa Korona Kielceen. Kuitenkin jo toinen perättäinen kausi päättyi Ekstraklasasta putoamiseen. 14 pääsarjaottelun tehosaldoksi kirjattiin neljä maalia ja yksi maalisyöttö.
Nimeä Forsell on Puolassa selvästi saanut, kun jo kolmas seura palkkasi hänet. 17 maalia ja viisi maalisyöttöä 51 Ekstraklasa-ottelussa käy hyvästä työnäytteestä.
Forsellin sopimus Stal Mielecin kanssa on yksivuotinen. Hän tulee pelaamaan numerolla 17.
[readmore from=Forsell-Petteri]
Stal Mielec on vuonna 1939 perustettu perinteinen seura, joka on voittanut kaksi puolanmestaruuttakin, vuosina 1973 ja 1976. Tuolloin joukkueen ykköstähtenä pelasi legendaarinen Grzegorz Lato, jonka kasvattajaseura Stal Mielec on. Lato pelasi valtaosan urastaan Stal Mielecissä, ja häntä pidetään yhtenä Puolan kaikkien aikojen pelaajista. Lato voitti urallaan olympiakultaa ja -hopeaa sekä kaksi MM-pronssia. Hän voitti myös vuoden 1974 MM-kisojen maalikuninkuuden.
Viime vuosikymmeninä Stal Mielecillä on ollut taloudellisia ja organisatorisia vaikeuksia, mutta uusi tuleminen lienee alkamassa, kun seura palasi pääsarjatasolle 24 vuoden poissaolon jälkeen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- HJK otti voiton väliaikaisvalmentajansa debyytissä
- Vihaiset Sevilla-fanit tunkeutuivat seuran harjoituskeskukseen
- Anssi Suhosen HSV nousi viimein Saksan pääsarjaan
- Katso: Robin Lod iski komean maalin Inter Miamin verkkoon
- Katso: Leo Walta teki taas upean maalin
- Simo Valakarin St. Johnstone nappasi huipputärkeän voiton Skotlannissa
- Moshtagh Yaghoubi löysi uuden seuran – palaa HIFK:hon
- Toni Koskela valittiin Superettanin kuukauden valmentajaksi
- Barcelona ja Arsenal kiinnostuneita Bundesliiga-pelaajasta
- Haastattelu: IF Gnistanissa ihastuttanut AJ Marcucci taistelee peliajasta MLS:ssä – ei poissulje paluuta Suomeen – ”Gnistan ilmestyi kuin tyhjästä”

- Lehti: Bayern Münchenin neuvottelut Leverkusenin supertähdestä loppusuoralla – näin kommentoi Alonso