Saint-Étiennen manageri Claude Puel ilmoittaa, että joukkueen 33-vuotias maalivahti Stéphane Ruffier on suljettu ulos edustusjoukkueen toiminnasta koko ensi kauden ajaksi. Puelin mukaan Ruffier kieltäytyi jakamasta peliaikaa Jessy Moulinin kanssa.

– Kerroin yhdelle (Moulinille), että hän aloittaisi kauden ykkösmaalivahtina, ja toiselle (Ruffierille), että hän olisi varavaihtoehto. Jälkimmäinen ilmoitti minulle, ettei hän ikinä soittaisi toista viulua Moulinin varjossa. Sen takia olemme koonneet kolmikon, jossa Ruffier ei ole mukana, Puel kertoo Canal Plusille.

Saint-Étiennen ensi kauden maalivahtitriona toimii Moulin, 34, Stefan Bajic, 18, sekä Etienne Green, 20.

Ruffier suljettiin ulos joukkueen harjoituksista jo viime kuussa. Seura päätti sopimuksen purkamisen sijaan pidättää hänen palkkansa 10 päivän ajalta rangaistukseksi epäasiallisesta käyttäytymisestä.

Ruffier siirtyi Saint-Étienneen Monacosta vuonna 2011. Hän on pelannut tolppien välissä 383 ottelussa, enemmän kuin kukaan muu maalivahti seuran historian aikana.