Draamaa Saksan Cupissa – HSV:n puolustaja kävi synnyinkaupungissaan vastustajan fanin kimppuun
Kuva: Getty Images
Joel Pohjanpalon viime kevään ja kesän seura Hamburger SV lensi jo ensimmäisellä kierroksella laulukuoroon Saksan Cupista, eli DFB Pokalista. Kyyti oli kylmää, sillä Dynamo Dresden kaatoi HSV:n peräti maalein 4-1. Molemmat joukkueet pelaavat Saksan toisella sarjatasolla.
Saksassakin on alettu päästää katsomoihin jo rajoitettu määrä yleisöä, ja ottelua seurasi stadionilla reilut 10 000 katsojaa. Kenties loppukauden 2019-2020 pelit ilman yleisöä ovat vieroittaneet joitain pelaajia katsojien provosoivista huudoista, sillä HSV:n kokenut toppari Toni Leistner tulistui pelin jälkeen pahemman kerran.
Leistner oli antamassa haastattelua, kun hän yhtäkkiä keskeytti rupattelun ja nousi katsomoon. 30-vuotias Leistner marssi määrätietoisesti erään katsojan eteen, tarttui tätä rinnuksista ja kaatoi tämän maahan.
Tilanne joka tapauksessa rauhoittui melko nopeasti, mutta ympärillä olleet katsojat – kasvomaskeilla ja ilman – olivat varsin hämmentyneitä oudosta käänteestä. Voinee hyvin olettaa, että Leistner saa tempustaan vielä sanktioita.
After their 4-1 loss, Hamburg defender Toni Leistner stopped his post match interview and confronted an opposing fan in the stand.
(via @AndrewCesare)
(via @AndrewCesare)
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi