HIFK – IFK Mariehamn: Ylempi loppusarja tavoitteena
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliiga
HIFK – IFK Mariehamn
Lauantai 19.09. klo 17:00
HIFK:n ja IFK Mariehamnin ottelu lauantaina on sangen tärkeä, sillä molemmat joukkueet ovat tyrkyllä ylempään loppusarjaan. HIFK on ainakin toistaiseksi muutaman pisteen viivan yläpuolella, mutta maarianhaminalaisten tilanne viivalla on todella tiukka – kisassa on vielä mukana monta ylimääräistä jengiä.
HIFK pelasi maanantaina maalittoman tasapelin Interiä vastaan, mitä on olosuhteisiin nähden pidettävä hyvänä suorituksena. Joukkue näytti jossain määrin väsyneeltä, eikä lepoaikaa tähän peliin ole liikaa. Edelleen huolenaiheena on joukkueen tulivoima, sillä Luis Henriqueta ei keretty korvaamaan millään tavalla. Tähän otteluun Tiquinhon pelikunto olisikin äärimmäisen tärkeä. Poissa ovat pelikieltoaan sovittavat Moshtagh Yaghoubi sekä Jani Bäckman.
IFK Mariehamn on ollut siirtomarkkinoilla aktiivinen ja joukkueen rankingia on saanut napsutella hieman ylöspäin. Albion Ademi on huikeassa iskussa ja hyökkäyksiä tukemaan lainattiin AIK:sta Saku Ylätupa. Grönvitt on kahdesta viime ottelustaan kuitannut tasapelit TPS:ää ja FC Lahtea vastaan. Joukkue kaipaisi puolustuslinjaan ainakin Robin Buwaldaa.
Lyö vetoa ottelusta:
HIFK:n vastaiskupeli toimi hyvin sarjan parhaimmistoa vastaan, mutta saarelaisia vastaan haaste tulee olemaan erilainen, eikä passiivinen taktiikka välttämättä ole optimaalisin vaihtoehto. Kotijoukkue on ottelussa marginaalinen suosikki ja vierasmenestyksestä on saatavilla jonkin verran etua: ottelun vetosuositus on Aasialainen tasoitus, IFK Mariehamn +0.5 kertoimella 1,87. tarjoaa 100% talletusbonusta. Saat 25 euroon asti talletuksen heti tuplana tilille. Lisäksi luvassa mm. 5 euron ilmaisveto! Kierrätysvaatimus on niin helppo, ettei mitään järkeä. Vain 1x kierrätys! LYÖ VETO Lunasta in 100% talletusbonus näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat 25 euron talletuksella 50€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista