Irlanti – Suomi: Kova haaste edessä
Kuva: Juha Tamminen
Nations League
Irlanti – Suomi
Sunnuntai 06.09. klo 19:00
Suomi matkaa kotona kärsityn Wales -tappion jälkeen Irlantiin, jossa kotijoukkueen tarjoama haaste on kova. Suomi ei vakuuttanut torstain kotiottelussa ylöspäin, joten Markku Kanervan on keksittävä uusia metkuja toiseen otteluun. Myös Irlannilla on parannettavaa ensimmäisestä ottelustaan – joskin pitkän tauon jälkeen lievä ruosteisuus on jopa ymmärrettävää.
Irlanti pelasi Bulgariaa vastaan ensimmäisen ottelunsa päävalmentaja Stephen Kennyn komennossa. Kenny on nuorentanut joukkuetta ja pyrkii prässäämään vastustajalta tilaa ja aikaa pois. Hyökkäyksessä nuoret Adam Idah ja Aaron Connolly olivat Bulgariaa vastaan tehottomia ja yläkertaan voi olla odotettavissa muutoksia. Irlanti nousi Bulgaria -ottelussa tasoihin vasta aivan ottelun lopussa.
Suomi ei luonut Wales -ottelussa ylöspäin ihmeitä, vaikka Leo Väisänen sai eteensä tyhjän maalin ja ohjasi pallon tolppaan. Muuten Suomen maalipaikat olivat kortilla. Huuhkajat sinänsä puolusti kärsivällisesti, mutta joitakin nukahduksia tuli, eivätkä etäisyydetkään olleet aina kohdillaan. Irlantia vastaan tullaan todennäköisesti luottamaan vastaiskuihin ja toivotaan, että pystysyötöt löytäisivät otollisen kohteensa. Teemu Pukki pystyy kyllä viimeistelemään, jos vain saisi paikkoja.
Lyö vetoa ottelusta:
On ikävää olla pahan ilman lintu, mutta Huuhkajien maaliodottama ei nouse Irlannissa taivaisiin. Kotijoukkue on suosikki ja saattaa hyvinkin samalla pitää nollat. Pelisuositukseksi nousee Irlanti voittaa päästämättä maaleja – KYLLÄ kertoimella 2,50.Suomen voitolle kerroin 50.00!!!
SUOMEN VOITOLLE JÄTTIKERROIN tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kuvankauniit naiset ilmestyivät katsomoon – Mistä on kyse?
- FC Interin ja Ilveksen kohtaamisessa konnien ja sankarien roolit vaihtuivat tiuhaan
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- Siinäkö se oli – Neymarista leviää nyt huolestuttavia uutisia
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Pikkuhuuhkajista tuttu Dario Naamo valittiin Irakin alustavaan MM-kisajoukkueeseen
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolla edessä kauden isoin peli – Filippo Inzaghi: ”Tarvitsemme todellisen ihmeen”
- Portugalin fanit toivoivat yhtä hyökkääjää MM-kisoihin – miksi näin ei käynyt?
- Onko Neymarin paikka MM-kisoissa? Suosittu verkkosivusto latasi tylyn mielipiteensä
- Neymar vei kaiken huomion, vaikka fiasko tuli muualtakin – ”Yksi surkeimmista pelaajista maajoukkueen historiassa”
- Neymar vei kaiken huomion, vaikka fiasko tuli muualtakin – ”Yksi surkeimmista pelaajista maajoukkueen historiassa”
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Portugalin fanit toivoivat yhtä hyökkääjää MM-kisoihin – miksi näin ei käynyt?
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolla edessä kauden isoin peli – Filippo Inzaghi: ”Tarvitsemme todellisen ihmeen”
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Siinäkö se oli – Neymarista leviää nyt huolestuttavia uutisia
- Ronald Koeman junior pisti isäänsä paremmaksi – maalivahti teki maalin
- Lehti: Ville Koski siirtymässä pysyvästi Alavésiin