IS: Honkaan saapumassa kaksi nuorta ulkomaalaispelaajaa

Ilta-Sanomat kertoo, että Esport Honka on saamassa riveihinsä kaksi uutta vahvistusta. Siirtoja ei ole vielä vahvistettu, mutta molempien pelaajien siirrosta sovittiin jo ennen siirtoikkunan sulkeutumista. IS:n tietojen mukaan pelaajat saapuivat Suomeen viime viikolla ja ovat olleet toistaiseksi koronakaranteenissa (Ilta-Sanomien juttu löytyy täältä).
Uudet tulokkaat ovat nuoria pelaajalupauksia. Joukkueeseen ovat liittymässä 18-vuotias kolumbialaishyökkääjä Juan Alegría ja 20-vuotias portugalilainen laitapelaaja Rui Modesto.
Hongasta on tulossa Juan Alegrían ensimmäinen seura kotimaansa Kolumbian ulkopuolella. Hän on pelannut useita juniorimaaotteluita ja oli mukana muun muassa viime vuonna pelatuissa alle 17-vuotiaiden Etelä-Amerikan mestaruuskisoissa. Alegría oli Kolumbian avauksessa muun muassa ottelussa Brasiliaa vastaan kohdaten esimerkiksi Real Madridista Borussia Dortmundissa lainalla pelaavan megalupaus Reinierin.
[readmore from=FC-Honka]
Rui Modesto on pelannut viimeksi Portugalin pääsarjaseura Vitoria FC:n alle 23-vuotiaiden joukkueessa. Modesto voi pelata kummalla laidalla tahansa laitapuolustajana tai wingbackina. Talousvaikeuksiin ajautunut Vitoria Setubal pudotettiin viime kauden päätteeksi Portugalin 3. sarjatasolle.
Päivitys juttuun 17.9. kello 13.30: Honka vahvisti molemmat Ilta-Sanomien ounastelemat siirrot torstaipäivän aikana. Molemmat pelaajat ovat edustuskelpoisia sunnuntain metroderbyssä Honka-HJK.
Joukkueeseen liittyvät kolumbialainen hyökkääjä Juan Alegria sekä portugalilainen laitapelaaja Rui Modesto.
Pelaajat ovat pelikelpoisia sunnuntain Metroderbyssä.
Koko uutinen
#MeOllaanHonka #Veikkausliiga
Honka on ollut tällä kaudella vahvasti ulkomaalaispelaajien varassa, sillä joukkueen maaleista vain yhden on tehnyt suomalaispelaaja. Sen viimeisteli puolustaja Tapio Heikkilä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- The Sun: Jude Bellingham voi saada massiivisen pelikiellon
- Melkoinen lehtiväite: Real Madrid etsii ”turvapaikkaa” toisesta liigasta
- Expressen: Jani Honkavaaran Djurgården menettää maalitykkinsä
- Jani Honkavaaran Djurgården-debyytti päättyi voittoon
- HJK:n Kai Meriluoto siirtyy ulkomaille
- Joel Pohjanpalo iski ensimmäisen maalinsa Palermossa
- Huuhkajat-pelaajalla tehopäivä Ruotsin Cupissa
- Arsenal harkitsee jättikaappausta Serie A:sta
- ”Yleensä he tuhoavat vastustajansa, mutta ei tänään” – Xabi Alonson Leverkusen nollasi Bayernin tylysti
- Bayern München ei laittanut Lukas Hradeckya kertaakaan torjuntatöihin
- Jani Honkavaaran Djurgården-debyytti päättyi voittoon
- Expressen: Jani Honkavaaran Djurgården menettää maalitykkinsä
- Joel Pohjanpalo iski ensimmäisen maalinsa Palermossa
- HJK:n Kai Meriluoto siirtyy ulkomaille
- Arsenal harkitsee jättikaappausta Serie A:sta
- Huuhkajat-pelaajalla tehopäivä Ruotsin Cupissa
- ”Yleensä he tuhoavat vastustajansa, mutta ei tänään” – Xabi Alonson Leverkusen nollasi Bayernin tylysti
- Topi Keskisen unelmakuti toi Aberdeenille voiton kuukausien odotuksen jälkeen
- Bayern München ei laittanut Lukas Hradeckya kertaakaan torjuntatöihin
- Gianluigi Donnarumma jätettiin pois PSG:n kokoonpanosta – tässä syy