Mika Lehkosuon Kongsvinger ajautunut pahaan tappioputkeen – ”Sydämessäni on miljoonia puukkoja”

HJK:ssa mestaruuksia kahminut Mika Lehkosuo siirtyi kaudeksi 2020 ensi kertaa valmentajaurallaan ulkomaille, norjalaiseen Kongsvinger IL:ään. Kausi voisi kuitenkin sujua paremminkin, sillä Kongsvinger on Norjan kakkostasolla OBOS-Ligaenissa 18 kierroksen jälkeen sarjajumbona saatuaan kasaan vain 13 pistettä. Kongsvingerin tehtyjen maalien määrä 19 on koko sarjan pienin.
Tuorein tappio tuli maanantaina, kun Kongsvinger taipui vieraskentällä Sogndalille maalein 2-5. Tappio oli joukkueelle jo viides perättäinen. Kongsvinger on voittanut kauden aikana vain kolme peliä, joista viimeisimmän 27. elokuuta. Viiden ottelun tappioputki on kauden aikana jo toinen.
Kautta on jäljellä vielä 12 kierrosta, mutta Lehkosuolla voi tulla kiire saada kurssi kääntymään. Suomalainen oli hyvin allapäin ja jokseenkin neuvoton viidennen perättäisen tappion jälkeen, sillä kannattajien tuska tuntuu myös joukkueessa.
– Sydämessäni on miljoonia puukkoja siitä syystä, ettemme kykene pelaamaan paremmin, Lehkosuo sanoi Kongsvingerin kotisivuilla julkaistussa haastattelussa.
Lehkosuo totesi haastattelussa suomalaisen sisun olevan aseensa kamppailussa putoamista vastaan.
– Isovanhempani ovat kertoneet minulle siitä, kuinka he pysäyttivät Venäjän hyökkäyksen 50, 60, 70 vuotta sitten. Sisälläni on se henki, etten luovuta koskaan ja teen kaikkeni löytääkseni tien ulos tästä tilanteesta.
[readmore from=Lehkosuo-Mika]
– Emme voi tehdä paljon muuta kuin keskittyä seuraaviin harjoituksiin ja seuraavaan, kuuden päivän päästä pelattavaan peliin. Nyt meidän pitää löytää taistelutahto yhdessä, kyse ei ole vain minusta. Meidän pitää uskoa joka päivä siihen, että teemme hyvää työtä.
– Pyydän faneiltamme syvästi anteeksi esitystämme ja sitä, ettemme ole saaneet enempää pisteitä. Meidän täytyy vastata kannattajien tukeen paremmin, Lehkosuo päätti.
Lehkosuolle hyvin tuttu suomalaispuolustaja Ville Jalasto tuli maanantaina vaihdosta sisään ja pelasi kauden 11. ottelunsa. Neljä edellistä peliä Jalasto oli istunut kokonaan vaihtopenkillä. Jalasto teki myös ottelussa kauden ensimmäisen maalinsa, kaventaen tilanteeksi 1-5.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS