MM-finaaliuusinta päättyi tuttuihin lukemiin – näin Nations Leaguessa pelattiin tiistaina
Kuva: Getty Images
Vuoden 2018 MM-finalistit Ranska ja Kroatia kohtasivat toisensa Nations Leaguessa tiistai-iltana. MM-finaali päättyi Ranskan 4−2-voittoon, ja samat numerot olivat taululla tälläkin kertaa ottelun loputtua.
Kroatia johti peliä kahteen otteeseen, mutta Ranska meni ohi yhden maalin tehneen ja voittomaalin alustaneen Antoine Griezmannin johdolla.
Myös Belgian ja Islannin ottelussa tuli maaleja. Tulitus oli tosin melko yksipuolista, sillä Belgia otti piskuisesta Islannista murskavoiton 5−1. Michy Batshuayi onnistui maalinteossa kahdesti. Islannille laiha lohtu on, että se sentään johti ottelua hetken.
Ruotsi ei onnistunut ottamaan pisteitä Nations Leaguen ja EM-kisojen hallitsevalta mestarilta Portugalilta. Cristiano Ronaldo tuikki vieraiden tähtenä ja teki kaksi maalia, joista ensimmäisellä hän rikkoi huiman sadan maajoukkuemaalin rajan.
Ylimmän tason neljännessä ottelussa Tanska ja Englanti tasasivat pisteet maalittomassa kamppailussa.
Suomelle viime vuosina tutuiksi tulleista vastustajista Armenia ja Viro pelasivat jo kello 19.00 alkaneessa ottelussa, jossa Armenia oli vahvempi maalein 2−0.
Suomen sarjatasolla B-liigassa ei pelattu tiistaina. Tiistain kierroksen päätyttyä syyskuussa ei enää pelata Nations Leagueta. Seuraavat ottelut ovat luvassa lokakuussa, jolloin Suomi pelaa kaksi kotipeliä: 11. lokakuuta vastassa on Bulgaria ja 14. lokakuuta vastikään voitettu Irlanti.
Nations Leaguen tulokset 8.9.
Liiga A Belgia−Islanti 5−1 Ranska−Kroatia 4−2 Ruotsi−Portugali 0−2 Tanska−Englanti 0−0 Liiga B ei otteluita Liiga C Armenia−Viro 2−0 Georgia−Pohjois-Makedonia 1−1 Kypros−Azerbaidžan 0−1 Luxemburg−Montenegro 0−1 Liiga D San Marino−Liechtenstein 0−2LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Ronald Koeman Marokko-pelistä: ”Tulee hieman liian aikaisin”
- MM-kisojen keskellä muhii siirtopommi – Harry Kane megaluokan seuran kohteena!
- Japanin valmentaja teki neljä vuotta sitten MM-kisoissa virheen, jota ei aio toistaa
- Japanin ykköstähti sivussa MM-trilleristä Brasiliaa vastaan
- LIVESEURANTA: Brasilia ja Japani illan huippukamppailussa!
- Carlo Ancelottilla suuri kunnioitus Brasilian MM-vastustajalle: ”Yksi maailman parhaista”
- Saksa ennakkosuosikkina MM-pudotuspeliin – ”Epämukava vastustaja”
- Etelä-Afrikka putosi MM-kisoista – valmentaja huokaili: ”Kukaan ei usko minua”
- Etelä-Korean valmentaja erosi valtavan kritiikkivyöryn alla – presidentti kutsui ”epäpäteväksi”
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- Luka Modric teki MM-historiaa
- Uruguayn maalivahdin katastrofikisoille ei ole vertaista koko MM-historiassa
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen
- Miksi Cristiano Ronaldo on pelannut jokaisen minuutin MM-kisoissa?
- Virallista: Ilmari Niskanen löysi uuden seuran
- Robert Lewandowskista tulossa Robin Lodin joukkuekaveri
- Näkökulma: MM-kisojen uusi formaatti loi lohkovaiheeseen epäreilun asetelman
- Kanada 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – yleisö buuasi tylsälle pelille
- Piskuisen maan MM-menestys tuo mukavan rahapotin suomalaisseuralle